Nähtävästi halusi hän jotain ilmaista, jokin tunne ahdisti häntä, mutta hän ei ymmärtänyt omia tunteitansa eikä tietänyt, millä tapaa ne ilmaisisi…
Paitsi minua rakasti hän Nikolai Sergeitshia melkein kaikkein enimmän. Ja tuleepa sanoa, että Nikolai Sergeitsh puolestaan rakasti häntä melkein yhtä paljon, kuin Natashaakin. Nikolai Sergeitshilla oli erikoinen tapa saada Nelly iloisaksi. Kun hän vain astui Nellyn luo, alkoi samassa kuulua naurua ja ilvehtimistä. Sairas tyttönen iloitsi kuni lapsi, veikisteli ukolle, ilveili hänelle, kertoi hänelle uniansa ja keksi aina juttuja, pakotti ukon kertomaan. Nikolai Sergeitsh olikin niin iloinen, niin tyytyväinen nähdessään "oman pienen Nelly tyttärensä", että päivä päivältä yhä enemmän riemastui hänestä.
— Jumala on lähettänyt hänet meille kärsimystemme korvaukseksi, sanoi Nikolai Sergeitsh minulle kerran tultuaan Nellyn luota ja tapansa mukaan hänet yöksi siunattuaan.
Kun me iltasin tulimme kaikki yhteen (Maslobojev tuli niinikään melkein joka ilta), tuli usein vanha lääkärikin, joka koko sydämmellään oli kiintynyt Ichmenevin perheeseen; tällöin aina tuotiin Nellykin tuolissaan luoksemme ympyräisen pöydän luo. Verannan ovi avattiin auki. Laskeuvan auringon valaisema puutarha oli silmäimme edessä. Sieltä tuli huoneeseen lehtien raikas tuoksu ja sen muassa vasta puhjenneiden syreenikukkien lemu. Tuolissaan istuen katsoi Nelly meihin lempeästi ja kuunteli keskusteluamme. Joskus innostui itsekin puhumaan ja alkoi jotain kertoa… Tosin me tällöin tavallisesti kuuntelimme häntä levottomuudella, sillä hänen kertomuksissaan oli aiheita, joita ei olisi sopinut kosketella. Minä, Natasha ja Ichmenev-vanhukset tunsimme ja tunnustimme syyllisyytemme hänen suhteensa tuona päivänä, kun hän, vavisten ja kärsien, oli pakotettu kertomaan meille elämänsä tarinan. Varsinkin lääkäri oli noita muistelmia vastaan; ja jokainen puolestaan koettikin johtaa puhetta muihin asioihin. Tällöin Nelly aina koetti tekeytyä, ettei muka huomaakaan juontamme, ja alkoi ilvehtiä lääkärille tai Nikolai Sergeitshille.
Ja terveytensä yhä vain huononi. Hän muuttui erittäin herkkätuntoiseksi. Sydämmen lyönti oli säännötön. Lääkäri sanoi meille, että tyttö saattaa kuolla hyvinkin kohta.
En ilmoittanut sitä Ichmenev-vanhuksille, sillä se olisi heihin kovin koskenut. Nikolai Sergeitsh oli täysin vakuutettu, että Nelly paranee siksi, kun tulee matkalle lähteä…
— Kas, isäkin jo on tullut kotiin, — sanoi Natasha, kuultuaan huoneesta isänsä äänen. — Mennään sisälle, Vanja.
Kun Nikolai Sergeitsh vain oli astunut huoneeseen, alkoi hän tapansa mukaan puhua kovalla äänellä. Anna Andrejevna alkoi samassa huitoa käsillään. Ukko heti hiljeni ja huomattuaan Natashan ja minun alkoi kuiskaten ja kiireisesti kertoa matkojensa tuloksista; hakemansa paikan oli hän saanut ja siitä oli hän hyvin mielissään.
— Kahden viikon kuluttua voidaan jo lähteä matkalle — sanoi hän käsiään hykertäen, huolella katsahtaen syrjästä Natashaan.
Tähän vastasi Natasha hymyillen ja syleillen isäänsä, ja tämä karkoitti kaiken epäilyksen vanhuksen mielestä.