— Kas, sinä jo heti kohta "mitä, mikä on asia?" ikäänkuin ties mitä olisi tapahtunut. Sinä, Vanja veliseni, olet aivan kuin minun Aleksandra Semenovnani, tai yleensä koko hameväki… En voi sietää heitä!… Jos vaikka varis huusi — heti "mitä, mikä se oli?"
— Älähän suutu.
— En minä suutukaan, mutta kaikkia asioita on katsottava omilla silmillä, eikä suurennettava… Siinä se.
Hän oli jonkun aikaa vaiti, ikäänkuin yhä olisi ollut minulle äkeissään. En häirinnyt hänen äänettömyyttänsä.
— Näes, veliseni, — alkoi hän taas, — minä pääsin jo jäljille … se on, itse asiassa en ensinkään päässyt, eikä ollut millaisiakaan jälkiä, mutta minusta vain siltä näytti … se on, muutamista otaksumisista minä jo aloin arvella, että Nelly … ehkäpä… No, sanalla sanoen on ruhtinaan laillinen tytär.
— Jokohan!
— Niin, tietysti sinä jo heti huutamaan: "jokohan"! Eihän näiden ihmisten kanssa saa mitään puhella! — huudahti hän harmissaan viitaten kädellään. — Sanoinko minä sinulle mitään päättävää, sinä tuulihattu? Sanoinko minä, että on toteennäytetty, jotta hän on ruhtinaan laillinen tytär? Sanoinko, vai en?
— Kuules, ystäväiseni, — keskeytin hänet innostuneesti — älä nyt Herran tähden huuda, mutta selitä asia tarkkaan ja selkeästi. Toden totta minä ymmärrän sinut. Ymmärräthän, kuinka tärkeä on asia ja millaiset seuraukset…
— Sepä se, seuraukset, mutta minkä? Missä ovat todisteet? Ei semmoisia asioita niin vaan tehdä, ja minä puhun sinulle asian salaisuutena. Miksi minä nyt asiasta sinulle puhun, selitän sittemmin. Siis, niin tuli tehdä. Ole hiljaa ja kuuntele ja muista, että tämä on salaisuus… Kas, näin oli asia. Jo talvella, ennen Smithin kuolemaa, kun ruhtinas palasi Varsovasta, alkoi hän heti tämän asian. Se on, se oli alettu jo paljoa ennemmin, jo viime vuonna. Silloin haki hän yhtä, nyt alkoi etsiä toista. Pääasia on se, että hän kadotti johtolangan. On kulunut kolmetoista vuotta siitä, kun hän Pariisissa erosi Smithin tyttärestä ja hylkäsi hänet; mutta kaiken aikaa näinä kolmenatoista vuonna hän lakkaamatta piti häntä silmällä, tiesi, että hän asuu Henrikin kanssa, josta tänään oli puhe, tiesi, että tällä on Nelly, tiesi hänen olevan sairaan; sanalla sanoen, tiesi kaikki, mutta sitte äkkiä kadotti johtolangan. Ja tämä lienee tapahtunut kohta Henrikin kuoleman jälkeen, kun Smithin tytär läksi Pietariin.
Pietarissa hän tietysti olisi pian hänet löytänyt, millä nimellä tahansa vaimo olisikaan ulkomailta Venäjälle matkustanut; mutta asia on semmoinen, että hänen ulkomaiset urkkijansa pettivät hänet väärällä todistuksella; ne vakuuttivat, että vaimo asuu jossain vähäpätöisessä pikkukaupungissa etelä Saksassa. Urkkijat olivat itsekkin pettyneet, olivat vaihtaneet henkilöt. Asia oli niin vuoden, tai yli. Vuoden kuluttua alkoi ruhtinas epäillä. Muutamista tosiasioista päättäen alkoi hän jo aikaisemmin epäillä, ettei ulkomailla asuva ole se oikea. Nyt oli kysymys: missä on oikea Smithin tytär? Pälkähtipä päähänsä (tietysti ilman mitään todisteita): eiköhän hän ole Pietarissa? Sillä aikaa, kun ulkomailla pitkitettiin tiedusteluja, alkoi hän täälläkin tiedustella, mutta ei liene halunnut käyttää kovin virallista tietä ja tutustui minuun… Minut oli hänelle esitetty: niin ja niin muka, hoitaa asioita, on harrastaja — no ja niin pois päin, ja niin pois päin…