— Ei mitään, Natasha oli juuri siellä, vastasin, — ehkäpä jotain?…
Alesha aukaisi varovasti oven ja arkana tarkasteli huonetta. Sisällä ei ollut ketään.
Äkkiä hän huomasi Natashan ikkunan ja kaapin välisessä nurkassa. Hän seisoi siinä, ikäänkuin joltakin piiloutuen, kalman kalpeana. Tuota muistellessani en voi nytkään olla hymyilemättä. Varovasti ja hiljaa lähestyi Alesha häntä.
— Natasha, miksikä piilousit? Terve, Natasha, lausui Alesha arasti, jonkinlaisella pelolla katsellen häntä.
— No, mitäs, no … ei mitään! vastasi Natasha hämillään, niinkuin hän olisikin ollut syyllinen. — Sinä … tahdotko teetä?
— Natasha, kuule … lausui Alesha kokonaan hämillään. — Sinä ehkä pidät minua syyllisenä… Mutta minä en ole syyllinen, en hituistakaan! Kuules, minä heti kerron sinulle.
— Mitäpäs siitä? kuiskasi Natasha. — Ei, ei, ei huoli … anna kätesi ja … siinä kaikki … niinkuin ennenkin… Hän tuli pois piilostaan; puna alkoi palata poskillensa. Hän katsoi maahan, niinkuin ei olisi uskaltanut katsoa Aleshaan.
— Oi, Jumalani! huudahti Alesha riemuissaan, — jos minä olisin syyllinen, en minä, varmaankaan, uskaltaisi nyt enää katsoakaan häneen! Katsokaas, katsokaas! huudahti hän minulle, — nyt näette: hän pitää minua syyllisenä; kaikki ovat minua vastaan, kaikki seikat ovat minua vastaan! Viiteen päivään en käy! Huhu käy, että minä olen uuden morsiamen luona — ja mitä? Hän jo antaa minulle anteeksi! Hän heti sanoo: "anna kätesi ja siihen jääköön kaikki!" Natasha, kyyhkyläiseni, enkelini! Minä en ole syyllinen, tiedä se! Ei ole minussa hituistakaan syytä! Päinvastoin! Päinvastoin!
— Mutta … siellähän sinun nyt piti olla… Sinnehän sinut kutsuttiin… Mitenkäs sinä tänne? Pal… Paljonko kello on?
— Puoli yksitoista! Minä olinkin siellä… Mutta minä tekeysin sairaaksi ja läksin pois ja — tämä on ensimäinen, ihan ensimäinen kerta näinä viitenä päivänä, kun minä olen vapaa, kun sain tilaisuuden irtautua heistä tullakseni sinun luoksesi, Natasha. Se on, minä olisin ennenkin voinut tulla, mutta tahallani jätin tulematta! Miksi? Sinä heti kuulet sen, minä selitän sen; sen vuoksi minä nyt tulinkin, jotta selittäisin; mutta, jumaliste, tällä kerralla minä en ole yhtään syyllinen, en yhtään! En yhtään!