— Mitä se kirjoitti?
— Kirjoitti, "kastu" tai jotain siihen suuntaan kuin on Gogolin kertomuksessa … mutta lakkaahan jo nauramasta!
— Kerrohan nyt ruhtinattaresta!
— No, kun te yhä keskeytätte minut. Tultuamme ruhtinattarelle aloin minä hyväillä Mimiä. Tuo Mimi — se on, näes, vanha, ruma, mitä ilettävin koiran luuska, joka kaiken lisäksi on itsepintainen ja pureksija. Ruhtinatar pitää siitä kuin silmäterästänsä; se ehkä lieneekin hänen ikäisensä. Minä aloin sillä, että syöttelin sille karamellia ja noin kymmenessä minutissa opetin sen antamaan käpälää, jota tekemään sitä ei oltu saatu sen koko elinaikana opetetuksi. Ruhtinatar tuli oikein haltioihinsa; miltei itkenyt ilosta: "Mimi! Mimi! Mimi antaa käpälää!" Jos joku sattuu tulemaan, sanoo hän: "Mimi antaa käpälää! Kummipoika opetti sen sille!" Kreivi Nainski tuli, sille taas: "Mimi antaa käpälää!" Minuun katsoo hän melkein ilokyyneleet silmissä. Oikein hyvä mummo; oikein on sääli häntä. Minä en siekaillut, osotin uudestaan hänelle imartelua: hänellä on nuuskarasian kannessa hänen oma kuvansa, hänen morsiusajaltansa, noin kuusikymmentä vuotta sitten. Tuon nuuskarasian hän sattui pudottamaan. Minä nostan sen ja sanon, niinkuin en tietäisikään: Cruelle charmante peinture! Tämä on ihanteellisen kaunis! Nytpä hän kokonaan heltyi, alkoi kanssani jutella tätä ja tuota, missä kävin koulua, kenen luona käyn, miten kauniit hiukset minulla on, ja niin poispäin. Minäkin huvittelin häntä, kerroin hänelle skandaalijutun parasta lajia. Semmoisista hän pitää: sormellaan vain heristi minulle, mutta muuten nauroi hyvin paljon. Pois lähtiessämme suuteli hän ja ristinmerkillä siunaili sekä vaati, että minä joka päivä kävisin häntä huvittamassa.
Kreivi puristaa kättäni; silmänsä olivat hyvin lipevät; ja isäni, vaikka onkin mitä parhain, kunniallisin ja jalomielisin ihminen, uskokaa tai älkää, oli miltei itkeä ilosta silloin, kun kahden kotiin ajoimme. Hän syleili minua, tuli avomieliseksi, ilmaisi joitakin salaperäisyyksiä, puhui virka-urasta, ylhäisistä tuttavuuksista, rahasta, avioliitosta, etten kaikkea oikein ymmärtääkään voinut. Samassa hän minulle rahaakin antoi. Se oli eilen. Huomenna menen taas ruhtinattaren luo, mutta isäni kuitenkin on jalomielisin ihminen — älkää ajatelko hänestä mitään pahaa; ja vaikka hän koettaakin vieroittaa minua sinusta, Natasha, niin tulee se siitä, että hän on erehtynyt, hän kun haluaa Katjan miljooneja, joita sinulla ei ole; niitä hän haluaa yksistään vain minun tähteni, siis vain tietämättömyydestä tekee sinulle väärin. Kukapa isä ei haluaisi onnea pojallensa? Eihän se ole hänen syynsä, että on tottunut pitämään miljooneja ainoana onnena. Semmoisiahan he ovat kaikki. Häntä tuleekin arvostella vain siltä kannalta, eikä muulta, — ja silloin onkin hän oikeassa. Minä vartavasten kiiruhdin sinun luoksesi, Natasha, vakuuttamaan sinulle sitä, sillä minä tiedän, että sinulla on ennakkoluuloja häntä vastaan, tietysti, sinä et itse ole siihen syypää. Minä en syytä sinua…
— Eikö sinulle siis mitään muuta tapahtunutkaan, kuin että menestyit kreivittären luona? Siinäkö se olikin koko viisautesi? kysäsi Natasha.
— Kuinka! Äläpäs! Sehän on vain alku… Ruhtinattaresta minä kerroin vain siksi, että, huomaa se, minä hänen kauttansa saan isäni valtoihini, mutta itse kertomuksenihan ei ole vielä alkanutkaan.
— No, kerrohan se viimeinkin!
— Tänään tapahtui minulle vielä eräs seikka, vieläpä oikein kummallinen, minä olen vielä nytkin hämmästyksissäni siitä, pitkitti Alesha. — Tahdon teille huomauttaa, että vaikka isäni onkin kreivittären kanssa päättänyt minun kosimisestani, ei kuitenkaan mitään virallista ole tähän saakka vielä ollut, niin että vaikka me tuossa hetkessä erkanisimme, ei se herättäisi mitään erityisempää huomiota; kreivi Nainski vain yksin tietää asian, mutta häntähän pidetäänkin sukulaisena ja suojelijana. Vähät siitä, että minä näinä kahtena viikkona olenkin oppinut tuntemaan Katjan, me emme kumminkaan ole tähän päivään saakka puhuneet keskenämme sanaakaan tulevaisuudestamme, se on avioliitosta ja … no, eikä rakkaudestakaan. Paitsi sitä on päätetty ensin pyytää ruhtinatar K:n suostumusta, jolta odotetaan kaikkea mahdollista suojelusta ja kultasateita. Mitä hän sanoo, sitä sanoo koko ylhäisö; hänellä on semmoinen mahtava tuttavapiiri. Minut taas välttämättömästi tahdotaan saattaa ylhäisön piiriin ja sen mukaiseksi ihmiseksi. Erittäinkin vaatii sitä kreivitär, Katjan äitipuoli. Asia on semmoinen, että kaikkien noiden kreivittären ulkomailla tekemien kepposten jälkeen ruhtinatar ehkei ota häntä vastaankaan, mutta jos ruhtinatar ei ota, niin kenties eivät toisetkaan ota; nyt olisi siis mukava tilaisuus, — minun kosimisjuttuni. Ja siksipä kreivitär, joka ennen oli asiaa vastaan, tänään kovin ilostui menestyksestäni ruhtinattaren luona; mutta se sikseen; tärkeintä on tämä. Katarina Feodorovnan minä tunsin jo viime vuonna; ja minähän silloin olin vielä poikanulikka, en voinut ymmärtää mitään, enkä siis mitään hänestä huomannutkaan…
— Asia olikin siinä, että silloin sinä rakastit minua enemmän, keskeytti Natasha, — siksi et huomannutkaan, mutta nyt…