— Älkää, älkää kehuko minua … riittää jo! kuiskaili Natasha hämillään.
Oi, kuinka kaunis hän tällä hetkellä olikaan!
— Olkoon niin! sanoi ruhtinas, — mutta pari sanaista vielä asiasta. Voitteko aavistaa, kuinka onneton minä olen! Minä en voi huomenna tulla teille, en huomenna, en ylihuomenna. Tänä iltana minä sain kirjeen, joka on minulle niin tärkeä (se vaatii välttämättömästi minua erääseen asiaan), etten millään keinoin voi sitä välttää. Huomenaamuna minä matkustan Pietarista. Älkäähän toki ajatelko, että minä tulin teille nyt näin myöhään vain siksi, ettei minulla huomenna olisi aikaa, eikä ylihuomennakaan. Te tietysti ette sitä ajattele, mutta tämä on näyte minun epäilevästä luonteestani! Niin, paljon vastuksia on tuo epäilevä luonteeni minulle tuottanut, ja ehkäpä koko rettelöt minun ja vanhempainne välillä ovat vain seurauksia tuosta kurjasta luonteestani!… Tänään on meillä tiistai. Keskiviikkona, torstaina, perjantaina en tule olemaan Pietarissa. Toivon varmasti lauantaina palaavani ja jo samana päivänä pääseväni teillä käymään. Sanokaa, saanko minä luvan tulla teille koko illaksi?
— Välttämättömästi, välttämättömästi! huudahti Natasha, — lauantai-iltana minä odotan teitä! Ikävällä odotan!
— Ja kuinka onnellinen minä olenkaan! Yhä enemmän ja enemmän minä tulen teitä tuntemaan! Mutta … minä lähden! Ja kumminkaan minä en voi lähteä puristamatta teidän kättänne, sanoi äkkiä ruhtinas minulle. — Suokaa anteeksi! Me kaikki puhumme nyt niin sekavasti… Minulla oli onni jo useampia kertoja kohdata teitä, olemmepa jo kerran toisillemme esitetytkin. En voi lähteä täältä sanomatta, kuinka mieluista olisi minulle uudistaa tuttavuutta kanssanne.
— Olemme kyllä kohdanneet toisemme, vastasin minä ottaen tarjotun kätensä, — mutta, anteeksi, etten muista, onko meidät esitetty toisillemme.
— Ruhtinas R:n luona viime vuonna.
— Anteeksi, olin unohtanut sen. Mutta minä vakuutan, etten tätä kertaa unhota. Tämä ilta on minulle erityisesti muistettava.
— Niin, olette oikeassa; samoin minullekin. Olen kauan jo tietänyt, että te olette Natalja Nikolajevnan ja poikani todellinen ystävä. Minä toivon pääseväni teidän kolmen joukkoon neljänneksi. Eikö niin? lisäsi hän, kääntyen Natashaan.
— Niin, hän on meidän todellinen ystävämme ja me tahdomme pysyä kaikki yhdessä! vastasi Natasha hyvin tunteellisesti.