Natasha parka! Hän oikein säteili iloa, kun näki, ettei ruhtinas unhottanut minuakaan. Kuinka suuresti rakasti hän minuakin, tyttö raukka!
— Minä tiedän monta, jotka ihailevat teidän kirjailijalahjojanne, pitkitti ruhtinas, — ja tunnen kaksi mitä hartainta ihailijatartanne. Heistä olisi hyvin mieluista saada tutustua kanssanne persoonallisesti. Ne ovat kreivitär, minun paras ystäväni, ja hänen tytärpuolensa, Katarina Feodorovna Filimonova. Sallikaa minun toivoa, ettette kiellä minulta mielihyvää — saada esittää teidät näille naisille.
— Minä pidän sen suurena kunniana, vaikka minulla nyt yleensä on vähän tuttavuuksia…
— Mutta annattehan te minulle osotteenne! Missä te asutte? Minä saan mieluisan tilaisuuden…
— Minä en ota ketään vastaan kotonani, ruhtinas, en ainakaan tätä nykyä.
— Mutta vaikka minä en ole ansainnutkaan poikkeusta puoleltanne … mutta…
— Tehkää hyvin, jos te vaaditte, niin olen mielelläni täyttävä tahtonne. Minä asun N:n poikkikadulla, Klugenin talossa.
— Klugenin talossa! huudahti hän, niinkuin olisi jostain hämmästynyt. — Kuinka! Te … oletteko jo kauan siinä asunut?
— En, vasta jonkun aikaa, vastasin minä, tahtomattani tarkastellen häntä. — Asuntoni numero on neljäkymmentä neljä.
— Neljäkymmentä neljä? Asutteko yksin?