— Mistä asiasta?
— No … että muuttaa toiseen asuntoon … tai jotain, sanoi Alesha punastuen.
— Älähän nyt, Alesha, miksikä hän olisi sitä sanonut?
— Siksipä sanonkin, että hän on hienotunteinen. Ja kuinka kehui sinua! Puhuinhan minä sinulle … puhuinhan! Ei, kyllä hän voi kaikki käsittää ja tuntea! Mutta minusta puhui kuni mistäkin lapsesta; kaikki nuo pitävät minua semmoisena! Mitäpäs sitten, olenhan minä todellakin semmoinen.
— Sinä olet lapsi, mutta huomaavaisempi, kuin meistä kukaan muu.
Minun hyvä Aleshani!
— Mutta hänpä sanoi, että hyvä sydämmeni on minulle vahingoksi.
Kuinka se on ymmärrettävä? Sitä en käsitä. Ja tiedätkös mitä,
Natasha, enköhän lähde heti hänen luoksensa? Huomenna varhain tulen
taas tänne.
— Mene, mene, kyyhkyläiseni. Sen sinä hyvin sanoit. Ja välttämättömästi täytyy sinun käydä hänen luonaan, kuulethan? Mutta sitten huomenna tule mitä varhaimmin. Ethän nyt enää käy olemaan viisin päivin luonani käymättä? lisäsi Natasha veitikkamaisesti, hyväillen häntä katseillaan.
Kukin meistä oli jonkinlaisen hiljaisen, täydellisen ilon valtaamana.
— Minunko kanssani, Vanja? huudahti Alesha kamarista lähtiessään.
— Ei, hän jää tänne; meillä on vielä keskenämme puheltavaa, Vanja.
Muista, huomenna jo varhain tänne.