Raivoissaan hyökkäsi hän kauhusta kangistuneen tytön kimppuun, tarttui tukkaan ja paiskasi hänet maahan. Kurkku-kuppi lensi maahan ja särkyi; tämä vielä lisäsi humalaisen raivottaren vihaa. Hän pieksi uhriansa kasvoihin, päähän; Helena pysyi itsepäisesti ääneti, ei ainoatakaan ääntä, ei ainoatakaan huudahtusta; eikä ainoatakaan valitusta hän päästänyt pieksettäissäkään. Minä hyökkäsin pihaan, harmista ja suuttumuksesta muistamatta, mitä teinkään, ja astuin suoraan humalaisen akan eteen.
— Mitä te teette? Kuinka te uskallatte käyttääntyä noin orporaukkaa kohtaan! huudahdin minä, tarttuen raivottaren käteen.
— Mitä! Mikä sinä olet siinä? kiljui akka jättäen Helenan rauhaan ja nostaen kätensä vyötäisille. — Mitä teillä on asiaa minun talossani?
— Sitä, että te olette säälimätön! sanoin vastaan. — Kuinka te uskallatte noin rääkätä lapsi raukkaa? Hän ei ole oma lapsenne; minä juuri kuulin, että hän on vain teidän holhottinne, orpo parka.
— Herra Kriste! vinkui raivotar. — Kukas sinä oikeastaan olet, tungettelija! Tulitko sinä tytön kanssa, vai? Minä lähden heti poliisiosaston päälliköille valittamaan! Minua itse Andron Timofeitsh kunnioittaa kuin aatelista! Sinun tykösikö tyttö pakenikin? Kuka sinä olet? Vieraaseen taloon tulit räyhäämään. Auttakaa!
Samassa hyökkäsi hän päälleni nyrkit ojona. Mutta juuri silloin kuului läpitunkeva, kamala kiljahdus. Katsahdin sinne, — Helena, joka oli kuni tunnottomana seissut, parahtaen äkkiä kauhealla, luonnottomalla äänellä, kaatui maahan ja alkoi piestä kovissa suonenvedon tuskissa. Kasvonsa vääristyivät. Hän oli saanut kaatumataudin kohtauksen. Pörrötukkainen tyttö ja alhaalla oleva nainen juoksivat apuun, nostivat sairaan ja kantoivat kiiruusti yläkertaan.
— Vaikkapa kuolisit, kirottu! vinkui akka hänen jälkeensä. — Kolmas kohtaus jo kuukaudessa… Ulos, sinä liehakko! huusi akka taas minulle.
— Mitä sinä, talonmies seisot? Mistä syystä sinä palkan saat?
— Pois, pois! Tahdotko saada niskaasi, sanoa mörähti talonmies kuni vain muodon vuoksi. — Kahden kauppa, kolmannelle korvapuusti. Hyvästi ja ulos tiehesi!
Mikäs minulle muu neuvoksi, kuin lähteminen, nähtyäni, että puuhani oli kokonaan turha. Minä olin harmista haljeta. Asetuin portin eteen käytävälle ja katsoin pihaan. Kun minä olin päässyt kadulle kiiruhti akka heti ylös; talonmies virkansa toimitettuaan niinikään katosi jonnekin. Kohta tuli vaimo, joka auttoi Helenaa ylös, laskeutui rapuilta mennäkseen asuntoonsa. Minut huomattuaan hän pysähtyi ja katsoi minuun uteliaana. Hänen miellyttävät ja levolliset kasvonsa rohkaisivat minua. Astuin uudelleen pihaan ja menin suoraan vaimon luo.