Toverinsa mukkasi häntä harmissaan kyynärpäällään.
— Ettekö, Filip Filipitsh, tyhjentäisi kerallamme puolentusinaista, käskettekö luottamaan siihen?
— Ei, isäseni, nyt ei sovi, vastasi Maslobojev. — Tärkeä asia on esillä.
— Khi! On minullakin teille asiaa.
Toverinsa mukkasi häntä taas kyynärpäällään…
— Sitten, sitten!
Näytti, niinkuin Maslobojev olisi koettanut olla heihin katsomatta. Ja kun olimme päässeet ensimäisen huoneen läpi, jonka yhdestä seinästä toiseen ulettui tavallisen siisti pöytä, täynnä voileipiä, piirakaisia, pieniä kalakukkoja ja monenlaisilla juomilla täytettyjä pulloja, veti Maslobojev minut heti syrjään ja sanoi:
— Tuo nuorempi on kauppiaan poika Sisobrjuhov, erään tunnetun jauhokauppiaan poika, joka peri isänsä jälkeen puoli miljonaa ja nyt niitä juo. Kävi Pariisissa, siellä suunnattomasti tuhlasi rahaa, ehkäpä olisi kaikki sinne jättänyt, mutta sai setänsä jälkeen periä, palasi siis Pariisista; täällä nyt juo jäännöksiä. Vuoden kuluttua hän, tietysti, joutuu mieron tielle. Tyhmä kuin hanhi, — käy ensi luokan ravintoloissa, käy kellarikerroksissa, käy kapakoissa, näyttelijöillä, haki jo husaariksi — joku aika sitten antoi anomuksen. Toinen, tuo vanhempi, — Arhipov, on myöskin jonkinlainen kauppias, tai pehtori, oli kaupanvälittäjänäkin, peto, konna, ja nyt Sisobrjuhovin toveri, Juudas ja Falstaff, kaikki yhdessä, kahdesti konkurssissa sekä ilettävin elukka, jolla on monenmoisia konnankoukkuja. Tiedän hänen olleen sekaantuneen erääseen rikosjuttuun; irti pääsi siitä. Erään asian vuoksi olen hyvilläni nyt, että tapasin hänet; minä odotin häntä… Arhipov, tietysti, keritsee Sisobrjuhovia. Tuntee paljon mutkapolkuja, jonka vuoksi onkin moisille nuorukaisille kallisarvoinen. Minä, veli hyvä, olen hänen varaltaan jo kauan hampaitani hionnut. Samoin tekee Mitroshkakin, tuo tuolla, reipas poika upeassa kurekauhtanassa — tuolla ikkunan luona seisoo, tuo mustalaisnaama. Hän pitää hevoskauppaa ja tuntee kaikki täkäläiset husaarit. Minä sanon sinulle: tuo on semmoinen lurjus, että vaikka hän nähdessäsi tekee väärän setelin, ja vaikka itse sen näit, siitä huolimatta sen häneltä rahaksi vaihdat. Tosi kyllä, hän on kurekauhtanassa, vieläpä samettisessa, näyttää slavofiililta (mikä, mielestäni, hänelle kyllä sopiikin), mutta ota ja pue hänet heti parhaaseen hännystakkiin ja muuhun sellaiseen, vie englantilaiseen klubiin ja sano siellä: tässä on mahtava kreivi Barabanov, niin siellä kaksi tuntia häntä kreivinä kunnioitetaan, — osaa siellä pelata vhistiä, puhuu kreivin tavoin, eikä kukaan voi arvatakaan; niin vetää nenästä. Loppunsa ei ole hyvä oleva. No niin, tuo Mitroshka hioo hampaitaan möhömahaa vastaan, sillä Mitroshkalla on nyt laihat päivät, kun tuo möhömaha anasti häneltä Sisobrjuhovin, hänen entisen ystävänsä, jota hän vielä ei ehtinyt keritä. Jos nuo nyt täällä kahvilassa yhtyivät, niin on siinä pohjalla joku juttu piilemässä. Minäpä tiedänkin, mikä juttu se on, ja arvaan, että juuri Mitroshka, eikä muu kukaan, ilmoitti minulle, että Arhipov ja Sisobrjuhov tulevat tänne ja maleksivat näillä tienoin jollakin rumalla asialla: Tahdon käyttää omaksi edukseni Mitroshkan vihaa Arhipovia kohtaan, sillä minulla on omat syyni, ja melkeinpä sen syyn vuoksi minä täällä nyt olenkin. En tahdo antaa Mitroshkan sitä huomata, äläkä sinäkään ole häntä näkevinäsikään. Mutta kun lähdemme täältä, tulee hän varmasti luokseni ja sanoo sen, mitä tarvitsen. Ja nyt, Vanja, mennään tuohon kamariin, näethän? No, Stepan, pitkitti Maslobojev, kääntyen palvelijan puoleen, — ymmärräthän, mitä tarvitsen?
— Ymmärrän.
— Ja täytäkin!