Anna Andrejevna oli jo kauan odottanut minua, Se, mitä eilen olin hänelle sanonut Natashan kirjelapusta, suuresti herätti hänen uteliaisuuttaan, ja hän odotti minua paljon aikasemmin aamulla, ainakin jo yhdeksän aikaan. Kun minä viimeinkin kahden tienoissa pääsin heille, oli mummo paran odotuksen kidutus noussut äärimmilleen. Sitä paitsi tahtoi hän ilmoittaa minulle uusista toiveistaan, jotka olivat hänessä eilispäivästä aikain heränneet, samoin puhua Nikolai Sergeitshista, joka oli eilen tullut kipeäksi, muuttunut juroksi, mutta kumminkin oli häntä kohtaan erittäin hellä… Astuttuani sisään, näytti hän ottavan vastaan minut kylmästi ja tyytymättömän näköisenä, tuskin päästi hän sanan suustaan eikä osottanut pienintäkään uteliaisuutta, ikäänkuin olisi ollut sanomaisillaan "miksi tulit? Kehtaatpa sinäkin tänne joka päivä vetelehtiä". Hän oli äkeissään myöhäisestä tulostani. Minä en viivytellyt ja pitemmittä mutkitta kerroin hänelle eilisen tapauksen Natashan luona. Kun vaan mummo kuuli vanhan ruhtinaan käynnistä ja hänen juhlallisesta kosimisestaan, niin samassa katosi mummolta teeskennelty kylmyys kokonaan. En osaa sanoin kertoa hänen iloansa, hän joutui hämilleen, teki ristinmerkkejä, itki, kumarteli maahan pyhäinkuvan edessä, syleili minua ja tahtoi heti juosta kertomaan Nikolai Sergeitshille iloansa.
— Äläppäs, isäseni, hänhän vain on joutunut pahalle päälle noista kaikenlaisista masennuksista ja sorroista, mutta kun nyt saa kuulla, että Natashalle on annettu täydellinen hyvitys, unohtaa hän kaikki.
Tuskin sain hänet pidätetyksi. Kunnon mummo, huolimatta siitä, että kaksikymmentä viisi vuotta oli miehensä kanssa elänyt, kumminkin vielä niin huonosti tunsi hänet. Sitten hän hyvin mielellään tahtoi lähteä minun kanssani Natashan luo. Minä selitin hänelle, että ehkä Nikolai Sergeitsh ei vain ole tätä hyväksymättä, voimme lisäksi sillä tavoin vahingoittaa asiaa. Tuskin sain hänet tuumastaan luopumaan, mutta hän pidättikin sitten vielä puoli tuntia minua, ja koko ajan itse puhui. "Kenenkä kanssa minä jään", sanoi hän, "tämmöinen ilosanoma, ja istuppas yksinäsi neljän seinän sisällä?" Sain viimeinkin hänet taivutetuksi päästämään minut, huomauttaen, mitenkä Natasha minua ikävällä odottaa. Mummo siunasi minua ristinmerkillä useamman kerran, lähetti erityisen siunauksensa Natashalle ja oli melkein itkeä, kun minä kieltäydyin sinä päivänä vielä uudestaan iltasilla heille tulemasta, jos ei Natashalle mitään erityistä tapahdu. Tällä kertaa en Nikolai Sergeitshiä tavannut, hän ei ollut maannut koko yössä, valitti päänkipua, vilustamista ja nukkui nyt huoneessaan.
Natasha oli myöskin odottanut koko aamun. Kun astuin hänen huoneeseensa, käveli hän tapansa mukaan lattialla kädet yhdessä ja jotain mietiskellen. Vieläpä nytkin, kun muistelen häntä, kuvailen hänet aina yksinään olevana, köyhässä huoneessa, mietiskelevänä, hyljättynä, odottavana, kädet yhteen liittyneinä, silmät maahan luotuina, tarkoituksetta edestakaisin käyskentelevänä.
Yhä pitkittäen kävelyään, kysäsi hän hiljaa, miksi niin myöhään tulin. Kerroin hänelle lyhyesti kaikki seikkailuni, mutta hän tuskin kuuntelikaan puhettani. Hyvin voi huomata, että jokin seikka häntä kovasti huolestutti.
— Kuuluuko mitä uutta? kysäsin minä.
— Ei mitään! vastasi hän, mutta sillä tapaa, että heti arvasin jotain uutta olevan ja että hän sen vuoksi minua odottikin, kertoakseen minulle tuon uuden asiansa, kuten tapansa oli, ei heti, vaan sitten, kun alan tehdä pois lähtöä.
Sillä tavoin aina tapahtui. Minä olin ja tottunut tähän hänen tapaansa ja odotin.
Tietystikin aloimme heti jutella eilisestä tapauksesta. Minua erittäin kummastutti se seikka, että vanhan ruhtinaan esiintyminen oli meihin kumpaankin tehnyt samallaisen vaikutuksen. Natashaa ei hän ollenkaan miellyttänyt; eilen ehkä vielä jonkun verran, mutta nyt ei juuri nimeksikään. Ja kun olimme perin pohjin pohtineet ruhtinaan eilisen käynnin, sanoi Natasaha äkkiä:
— Kuules, Vanja, käyhän aina niin, että jos ensi alussa joku ihminen ei miellytä, niin on se melkein varma merkki, että hän välttämättömästi tulee jälkeen päin miellyttämään. Niin ainakin on minulle usein käynyt.