"Tiedän, tiedän. Mutta nyt asiaan. Tiedättekö miksi minä tulin? Varmaankin ei turhia lörpötelläkseni, niinkuin eilen. Nähkääs, meidän täytyy tästälähin menetellä viisaammin. Minä olen eilen kauvan aikaa miettinyt kaikkea."
"Missä suhteessa sitten viisaammin? Omasta puolestani olen minä kernaasti valmis, mutta todellakin, elämässäni ei tapahdu mitään viisaampaa kuin mitä nyt tapahtuu."
"Todellako? Ensiksi pyydän teitä, ettette niin kovin purista käsiäni. Toiseksi ilmoitan teille, että tänään olen kauvan aikaa ajatellut teitä."
"Ja millaiseen päätökseen tulitte?"
"Päätös, mihinkä tulin, oli, että meidän täytyy alkaa aivan uudestaan, koska minä tänään huomasin, että te olette aivan tuntematon minulle, että minä eilen menettelin niinkuin lapsi, niinkuin pieni tyttö, mistä luonnollisesti seuraa, että hyvä sydämeni on vikapää kaikkeen. Ja sitten erehdystä korjatakseni, päätin tarkasti tiedustella teistä. Mutta en voinut keltään saada tietää teistä mitään ja sentähden täytyy teidän itsenne kertoa minulle kaikki, kaikkine yksityisseikkoineen. Siis, mikä ihminen olette te? Nopeasti! Alkakaa, kertokaa historianne."
"Historianiko?" huusin niinä hämmästyksissäni — "kuka sanoi teille, että minulla on historia? Ei minulla ole mitään historiaa."
"Mutta kuinka te sitten olette elänyt, kun ei teillä ole mitään historiaa?" keskeytti hän minua hymyillen.
"Aivan ilman mitään historiaa. Minä elin yksinäni, yksinäni, aivan yksinäni? Ymmärrättekö, mitä se on, aivan yksinäni?"
"Kuinka, yksinännekö? Se on, teillä ei ole ollut koskaan kanssakäymistä kenenkään kanssa, niinkö?"
"Niin, minä olen aina elänyt yksinäni."