"Hyvästi. Se täytyy vielä pysyä salaisuutena. Se on sitä parempi teille. Etäältä näkyy se enemmän romaanin kaltaiselta. Ehkä sanon minä sen teille, ehk'en myöskään. Minun täytyy vielä enemmän puhua kanssanne, me tulemme vielä paremmin tuntemaan toisemme."
"Niinpä, minä tulen huomenna tarkemmin kertomaan itsestäni. Mutta mitä se on? Aivan kuin olisi ihme minussa tapahtunut… Missä minä olen, Jumalani? Sanokaappas minulle, ettekö ole tyytyväinen siihen ettette hämmästynyt niinkuin joku toinen olisi tehnyt ja ettette oitis karkoittanut minua pois? Kaksi minuuttia ja te teitte minut ainiaan onnelliseksi! Niin onnelliseksi! Kuka tietää, ehkä olette te sovittanut minut itseni kanssa ja pelastanut minut epäilyksestäni. Niinpä tulen minä huomenna kertomaan teille kaikki, teidän pitää kaikki tietämän, kaikki…"
"Hyvä, suostuttu. Ja te alatte…"
"Tietysti."
"Näkemään asti."
"Näkemään asti."
Ja me erosimme. Minä kuljeskelin koko yön ympäri. En voinut päättää palata kotiin. Minä olin niin onnellinen … huomiseksi!
TOINEN YÖ.
"Katsokaas vain, olettehan toki elänyt!" sanoi Nastjenka hymyillen ja puristaen molempia käsiäni.
"Minä olen ollut jo kaksi tuntia täällä. Te ette tiedä mitä minulle tänä päivänä on tapahtunut."