"Ei, ei", keskeytti Nastjenka minua nauraen, "minä en tarvitse vain viisasta, vaan veljellistäkin neuvoa, oikein sydämellistä, ikäänkuin olisitte minua jo ikuisesti rakastanut!
"Oivallista, Nastjenka, oivallista!" huusin minä ihastuneena, "ja vaikka minä jo kaksikymmentä vuotta olisin teitä rakastanutkin, niin en tulisi minä kuitenkaan sen hellemmin rakastamaan kuin nytkään!"
"Kätenne!" sanoi Nastjenka.
"Tässä se on!" vastasin minä, ojentaen käteni hänelle.
"Siis, aloitamme minun historiaani."
NASTJENKAN HISTORIA.
"Puolet historiastani tunnette jo, se on, te tiedätte, että minulla on vanha isoäiti."
"Ellei toinen puoli ole sitä pitempi…" keskeytin minä hymyillen.
"Vaijetkaa ja kuulkaa! Ennen kaikkia on ehtona, että te ette enään keskeytä minua, muutoin minä vaikenen. Kuunnelkaa siis vaijeten. Minulla on vanha mummo. Tulin jo hyvin nuorena tyttönä hänen luokseen, kun isä ja äiti kuolivat. Luullakseni oli mummoni ennen ollut varoissaan, koska hän vielä nytkin muistelee parempia päiviä. Hän opetti minulle ranskan kieltä ja otti opettajankin minulle, kun minä olin viidentoista vanha — nyt olen minä seitsemäntoista — loppui opetus. Tällä ajalla tein minä muutaman kepposen. Mitä minä tein, en tahdo teille sanoa. Olkoon kyllin sanottuna, että rikos oli vähäpätöinen. Mummo huusi minua eräänä aamuna luokseen ja sanoi, että kun hän oli sokea, ei voisi hän pitää minua silmällä, otti sentähden parsinneulan ja kiinnitti hameeni omaansa ja nyt oli tilamme sellainen ikäänkuin pitäisi meidän istuman tällä tavalla kaiken elämämme ellei jotakin keinoa löytyisi päästä siitä vapaaksi. Sanalla sanottuna: alussa oli minulle aivan mahdotonta mennä mihinkään, minun täytyi työskennellä, lukea, oppia — aivan mummoni vieressä.
"Kerran yritin minä kavaluutta ja pyysin Theklan istumaan sijassani. Thekla on meidän palvelijamme; hän on mykkä. Thekla istui aivan hiljaa sijallani. Sill'aikaa nukkui mummo nojatuolissaan ja minä menin erään ystävän luo. Mutta asia päättyi huonosti. Mummo heräsi poissaollessani ja luulossa minun istuvan rauhallisesti hänen luonaan, kysyi hän jotakin. Thekla huomasi mummon kysyvän jotakin, mutta ei voinut ymmärtää mitä se oli. Hän mietiskeli, mitä hänen piti tekemän, otti parsinneulan pois ja juoksi tiehensä…"