— Kyllä, ystäväni.
— No, niin hän sanoo. Ja minä sanoin silloin: olen imettänyt iilimadolla. Siihen hän sanoo: ei Aleksander Demjanovitsh, kamomillatee on parempaa, se ulostuttaa… kh, kh! Ah, herrajumala! Mitä tuumit sydänkäpyseni? Kh-kh! Ah! Jumala, Jumala! Kh-kh! Onkohan se parempaa, mitä luulet? Kh-kh-kh! Ah! kh, jne.
— Luullakseni ei olisi vahingoksi, jos kerran koettaisi tuota lääkettä, vastasi rouva.
— Niin, se ei olisi vahingoksi! Teillä on hivutustauti, hän sanoo, kh-kh! Mutta minä sanon: ei, vaan leini ja vatsanväänteet, kh-kh! Mutta hän sanoo: kenties myös hivutustauti. Mitä tuumit, kh-kh? Mitä ajattelet, sydänkäpyseni: onko minussa hivutustauti?
— Oh, Jumala, mitä puhutkaan?
— Niin, hivutustauti! Riisuudu nyt vain, sydänkäpyseni, pane levolle, kh-kh! Minulla on tänään, kh, nuha.
— Voi, huudahti Ivan Andrejevitsh. — Väistykää herran tähden vähän!
— Minun täytyy tosiaan ihmetellä, mitä kaikkea te hommaatte; ei, te ette osaa maata rauhassa…
— Olette minulle raivoissanne, nuori mies, tahdotte loukata minua.
Näen jo. Olette todennäköisesti tämän naisen rakastaja.
— Vaiti!