— Enkä ole vaiti. En salli komennella itseäni. Olette varmaan hänen rakastajansa. Jos meidät keksitään, olen viaton, en tiedä mitään.
— Jollette ole vaiti, sanoi nuori mies hammasta purren, — jollette ole vaiti, sanon minä, että olette houkutellut minut tänne. Sanon että olette minun setäni, joka on tuhlannut omaisuutensa. Silloin ainakaan kukaan ei ajattele, että minä olen tämän naisen rakastaja.
— Hyvä herra, te teette minusta pilaa. Kärsivällisyyteni on pian lopussa.
— Sst! Muuten panen teidät pian vaikenemaan! Olette minun onnettomuuteni. No, sanokaa itse: miksi olette täällä? Ilman teitä olisin maannut täällä rauhassa aamuun asti ja mennyt sitten ulos.
— Mutta minä en voi maata täällä aamuun, olen järkevä mies, minulla on luonnollisesti asiani… Mitä luulette — tuleeko hän viettämään täällä yönsä?
— Kuka?
— No, tuo vanhus…
— Tietysti. Eiväthän kaikki aviomiehet ole samanlaisia kuin te. Monet nukkuvat kotonaankin.
— Herraseni! Herraseni! huusi Ivan Andrejevitsh kalveten vihasta. — Uskokaa pois, minäkin makaan tavallisesti kotona, ainoastaan tänään, ensi kerran… Mutta, Jumalani, huomaan, että tunnette minut. Kuka olette, nuori mies? Sanokaa minulle heti, kuka olette, rukoilen teitä aivan sulasta ystävyydestä, kuka olette?
— Kuulkaa! Minä tuskin…