— No, eihän se ole mitään, älä vain suutu, sydänkäpyseni; huomaan, että sinusta on ikävää, jos kuolen. Minähän sanoinkin sen muuten vain. Sydänkäpyseni, riisuutuisit mieluummin ja rupeaisit nukkumaan. Minä jään tänne siksi kunnes olet käynyt levolle.
— Jumalan tähden, lakatkaa, myöhemmin…
— No, älä ole vihainen, älä ole vihainen! Mutta tosiaankin, aivan kuin hiiret…
— Hyvä isä! Milloin kissat, milloin hiiret! En tosiaankaan tiedä, mikä teidän on tänään.
— Ei kerrassaan mikään, ei… kh! Ei, kh! Jumalani, Jumalani, kh!
— Kuulkaas, te haparoitte täällä niin ympäriinsä, että hän on sen jo kuullut, kuiskutti nuori mies.
— Mutta jospa tietäisitte, miten on laitani. Nenästäni on alkanut vuotaa verta.
— Antakaa vain vuotaa ja odottakaa kunnes lakkaa.
— Nuori mies, asettukaa minun asemaani, enhän edes tiedä kenen kanssa täällä virun.
— Olisiko se sitten helpompaa, mitä? Enhän minäkään välitä teidän nimestänne. No, mikä teidän nimenne sitten on?