— Ei, mitäpä nimistä… tahdoin teille ainoastaan selittää, miten mielettömään tapaan…
— Ssst… hän puhuu taas…
— Varmaan, sydänkäpyseni, ne ovat kissat!
— Eikä ole, vanu korvassasi ei varmaankaan vain ole oikein.
— Ah, niin, niin. Tiedätkö, tuolla talomme yläkerrassa… kh, kh!
Yläkerrassa, kh-kh-kh!
— Yläkerrassa! kuiskasi nuori mies. Tuhannen perkelettä! Luulin, että tämä olisi ylin kerros, onko tämä sitten toinen?
— Nuori mies, kuiskasi Ivan Andrejevitsh hätkähtäen, — mitä sanotte? Jumalan tähden, miksi se niin kiinnostaa teitä? Minäkin ajattelin, että tämä olisi ylin kerros. Jumalan tähden, onko täällä vielä yksi kerros?
— Siellä liikkuu jokin todellakin, sanoi vanhus vihdoin lakattuaan yskimästä.
— Sst! Kuulkaahan! kuiskasi nuori mies ja Ivan Andrejevitsh puristi kätensä yhteen.
— Hyvä herra, loukkaatte minua. Päästäkää minut.