— Kuka? Kuka hän on? kuiskasi nuori mies ja puristi Ivan
Andrejevitshin kättä.
— Sst! sihisi vuorostaan Ivan Andrejevitsh. — Hän puhuu.
— Oi, Jumala, oi Jumala!
— No niin, kenellä naisella ei muuten olisi sinistä hattua…
— Ja sellaiset veitikkamaiset kasvot, jatkoi vanhus. — Hän käy täällä tapaamassa tuttaviaan. Hän iskee silmiään. Ja näiden tuttavien luo tulee jälleen tuttavia…
— Voi, kuinka pitkäveteistä, keskeytti rouva, — en tiedä, mitkä kaikki asiat sinua huvittavatkaan.
— No, annetaan olla. Älä ole vihainen, vastasi vanhus. — No, minä en sano enää mitään, jollet sitä toivo. Et ole tänään hyvällä tuulella…
— Kuinka olette sitten joutunut tänne? aloitti nuori mies.
— No, nähkääs, nähkääs! Nyt teitä kiinnostaa, ja äsken ette tahtonut kuulla sanaakaan.
— Minusta on saman tekevää. Puhukaa siis vain. Ah, piru vieköön koko tämän kirotun jutun!