— Ja minä en mene nyt! Minusta kaikki on samantekevää. Kun leikki on kerran leikitty loppuun, silloin ei ole väliä millään. Tiedättekö, mitä minä aavistan? Aavistan, että olette itse petetty aviomies — niin!
— Oi, Jumala, mikä kyynillisyys! Onko se mahdollista? Mutta miksi juuri aviomies… en ole naimisissa.
— Ei naimisissa? Niin voi sanoa kuka tahansa!
— Kenties olen itse rakastaja!
— Kaunis rakastaja!
— Herraseni, herraseni! — No, hyvä, kerron teille kaiken! Nähkääs, missä pulassa olenkaan! En ole se, miksi minua luulette, en ole naimisissa. Olen naimaton, kuten tekin. Minulla on ystävä, nuoruuden ystävä… ja minä olen hänen vaimonsa rakastaja… Hän sanoo minulle: "Minä onneton ihminen kannan ristiäni, epäilen vaimoani." — "Mutta", sanon viekkaasti hänelle, "miksi sitten epäilet vaimoasi?" Mutta ettehän kuule mitä puhun. Kuulkaa kuulkaa toki! "Mustasukkaisuus on naurettavaa", sanon minä. "Mustasukkaisuus on pahe!" — "Ei", sanoo hän, "olen onneton ihminen, minä… minä epäilen häntä!" — "Sinä olet ystäväni", sanon minä. "Olet suloisen nuoruuden toveri. Olemme yhdessä heittäytyneet nautinnon vuoteelle." — Jumala, en tiedä, mitä puhun. Te teette minut vielä hulluksi.
— Tehän olette jo hullu…
— Niin, niin ajattelin jo, että sanoisitte niin… kun puhuin hulluksi tulemisesta. Naurakaa, naurakaa vain, nuori mies! On minullakin ollut kukoistusaikani, olen minäkin rouvia vietellyt! Ah! Minä saan aivotulehduksen!
— Mitä se on, minusta tuntui kuin joku olisi aivastanut täällä huoneessa? sanoi vanhus. Aivastitko sinä?
— Oi, Jumala, huudahti rouva.