— Ssst, kuului vuoteen alta.
— Se oli varmaankin yläkerrassa, en tiedä… ne lyövät siellä kai jotakin naulaa, sanoi rouva pelästyneenä, sillä vuoteen alla alkoi olla jokseenkin meluisaa.
— Niin, se on yläkerrassa, sanoi puoliso. — Niin, yläkerrassa! Olenko sinulle sanonut, että äsken portaissa tapasin erään keikarin kh-kh — keikarin, kippuraviiksisen — kh-kh! Oi, Jumala, selkäni! Nuoren kippuraviiksisen keikarin!
— Kippuraviiksisen! Oi, Jumala, se olitte varmaan te, kuiskasi Ivan
Andrejevitsh.
— Hyvä isä, millainen te olette! Minähän olen täällä, makaan teidän vieressänne! Kuinka hän olisi minut siellä tavannut? Mutta älkää koskeko kasvojani!
— Oi, Jumala, minä pyörryn pian.
Samassa kuului yläkerrasta tosiaankin kolinaa.
— Mitähän siellä lienee tekeillä? kuiskasi nuori mies.
— Hyvä herra, minä olen niin pelästynyt, aivan kauhistunut! Auttakaa minua!
— Ssst!