— Ssst! Tosiaankin… Se haukkuu siksi, että te aina lörpöttelette.
Nähkääs, olette herättänyt koiran. Siinä me nyt saimme.
Talon rouvan pieni koira, joka koko ajan oli maannut nurkassa tyynyllä, oli todellakin herännyt. Se vainusi vieraita ja syöksyi haukkuen vuoteen alle.
— Oh, tuo tyhmä koira! kuiskasi Ivan Andrejevitsh. — Se ilmaisee meidät. Se tuo kaiken päivänvaloon. Voi, tätä kurjuutta!
— No niin, te olette sellainen pelkuri, että kaikkea voi tapahtua.
— Ami, Ami, tule! huusi nainen. — Tse, tse!
Mutta koira ei totellut, vaan syöksyi suoraa päätä Ivan Andrejevitshin kimppuun.
— Sydänkäpyseni, miksi sitten pikku Ami noin haukkuu? sanoi vanhus. — Varmaankin siellä on hiiriä tai kissa. Etkö kuule? Se aivastaa — se aivastaa taas… kissallamme on tänään nuha.
— Maatkaa liikkumatta! kuiskasi nuori mies.
— Älkää liikkuko! Kenties koira menee itsestään pois.
— Herraseni, herraseni! Päästäkää käteni irti, miksi pitelette niitä?