— Vakuutan teille, ei, en tiedä mitään… Päättelin vain teidän kiihtymyksestänne…
— Olen juuri saanut tietää keittäjättäreltä, että hän tulee tänne. Mutta te olette osunut asiaan; tarkoitan, hän ei tule Sofia Ostafjevnan luo… hän ei tunne häntä…
— Eikö? No, suokaa sitten anteeksi…
— Teitä ei tämä kaikki näköjään liikuta yhtään, nuori mies! huusi omituinen mies katkeralla ivalla.
— Kuulkaahan, sanoi nuori mies viivytellen, — enhän oikeastaan tiedä, millainen on asemanne, mutta varmaankin teitä on petetty. Sanokaa se suoraan!
Nuori mies hymyili kehottavasti.
— Me kyllä ymmärrämme toisemme, hän lisäsi ja hän näytti haluavan tehdä pienen kumarruksen.
— Te olette voittanut minut! Mutta tunnustan suoraan — niin on laita… Mutta kellepä sellaista ei tapahtuisi! Olen syvästi liikuttunut osanotostanne. Teidän on tunnustettava, nuorten miesten kesken… en tosin ole nuori, mutta tiedättehän poikamiesten tavat; poikamiesten kesken, tiedetäänhän…
— No niin, tiedetäänhän se, tiedetään! Mutta kuinka voin auttaa teitä?
— Sillä… teidän sentään täytyy myöntää: vierailu Sofia Ostafjevnan luona! Muuten en vielä tiedä varmaan, mihin tämä rouva on mennyt. Tiedän vain, että hän on tässä talossa. Mutta kun näin teidän kulkevan edestakaisin — silloin ajattelin… nähkääs, minä odotin tuota rouvaa… tiedän, että hän on täällä — tahdoin tavata hänet ja selittää hänelle, kuinka sopimatonta ja alentavaa… lyhyesti, te ymmärrätte minut…