— Mutta eihän toki! Ei suinkaan…!
— Älkää lainkaan koettako kaunistella! Olen nolo, hämmentyneempi kuin koskaan ennen elämässäni! Aivan kuin seisoisin syytettynä oikeuden edessä! Tahdonpa tunnustaa teille — tahdon olla vilpitön ja suora teitä kohtaan, nuori mies. Olen pitänyt teitä hänen rakastettunaankin!
— Toisin sanoen, tahdotte yksinkertaisesti tietää, mitä täällä kuljeskelen?
— Te jalo ihminen — hyvä herra, olen hylännyt jo kauas sen ajatuksen, että te olisitte se. En tahdo tahrata teitä sillä luulolla, mutta… antakaa minulle kunniasananne, ettei teillä ole mitään suhdetta?
— No, hyvä, annan kunniasanani, että minulla tosin on "suhde", mutta ei teidän rouvanne kanssa. Muutenhan en tällä hetkellä seisoisikaan kadulla, vaan olisin toki hänen kanssaan yhdessä!
— Minun rouvani? Kuka teille on sanonut mitään minun rouvastani, nuori mies? Olen poikamies, minä — tarkoitan minulla on itsellänikin suhde…
— Puhuitteko aviomiehestä… Voskressenskin sillalla…
— Tietysti, tietysti, olen puhunut itseni pussiin; mutta on olemassa muita siteitä! Teidän täytyy toki myöntää, nuori mies, että eräänlainen luonteen keveys, tarkoitan…
— Niin, niin! Hyvä, hyvä!
— Tarkoitan, etten suinkaan ole hänen miehensä…