Laiva jatkoi äänettömästi kulkuaan rantaa pitkin. Saaren yläpuolella hohti taivas punaisena palavien talojen liekeistä, mutta sitä pimeämpi oli rannan varjossa. Kapteenin käskystä vallitsi laivassa täydellinen hiljaisuus, ja jokainen terästi näköhermojaan keksiäkseen merirosvojen aluksen. Äkkiä kaikki olivat kuulevinaan kumeata melua, joka nousi rannalta jonkin matkan päästä. Heidän päästyään edemmäksi kuului selvästi huutoa ja aseiden kalinaa.
"Luultavasti aseistettu joukkomme on kohdannut merirosvot", sanoi kuvernööri kapteenille, "ja he pakenevat laivaansa."
"Mutta silloin laiva ei voi olla kaukana", sanoi kapteeni. "Aamu alkaa jo sarastaa idässä, ja pian voimme erottaa laivan taivasta vasten, jos se nimittäin on vielä ankkurissa."
Kun he sivuuttivat seuraavan niemen, he näkivät laivan selvästi edessään. Huuto maaltakin kuului nyt lähempää, eikä ollut epäilystäkään enää: epätoivoinen taistelu oli käynnissä lähellä rantaa.
"Nyt lasketaan vene laivasta", sanoi eräs merimiehistä.
"Sitten alamme jälleen soutaa. Merirosvojen alus on vain puolen mailin päässä täältä eikä se ennätä paeta, ennen kuin pääsemme sen luo. Sitä paitsi taistelun tuoksinasta päätellen, merirosvot ovat menettäneet jo koko joukon miehiä, eivätkä voi käyttää kaikkia airojaan, vaikka ehtisivätkin laivaansa."
Merimiehet tarttuivat innokkaasti airoihin. Jokaisen mielestä tuntui miltei henkilökohtaiselta loukkaukselta, että merirosvot uskalsivat tulla Venetsian vesille ryöstämään. Tuleen sytytetyt talot olivat myös lisänneet heidän katkeruuttaan, ja kaikki olivat valmiit taisteluun. Kolme venettä souti nyt rannasta laivaan.
"Soutakaa reippaasti, miehet!" huusi kapteeni. "Meidän täytyy päästä heidän rinnalleen, ennen kuin he laskevat aironsa veteen."
Merirosvot olivat nyt huomanneet heidät, ja Francis, joka seisoi kokassa ja innokkaana seurasi jokaista liikettä laivassa, kuuli miten käskyjä jaettiin veneille. Hän näki myös, miten ne laskivat laivan kylkeen ja miehet kiipesivät kiireesti laivaan. Sekavaa äänten sorinaa kuului, jotkut koettivat nostaa purjeita, toiset laskivat airot veteen: mitä hirvein sekasorto näytti vallitsevan. Purjeet laskettiin jälleen alas, ja kaikki kävivät airoihin, mutta tuskin he olivat saaneet aironsa veteen, ennen kuin venetsialainen kaleeri laski heidän rinnalleen. Valtaushaat iskettiin laivan kylkeen, miehistö tarttui aseisiin ja hyökkäsi merirosvolaivan kannelle.
Merirosvot tiesivät, ettei heitä armahdettaisi, ja vaikka he olivat menettäneet kolmannen osan miehistään taistellessaan maalla, hyökkäsivät he ylös soututuhdoiltaan ja valmistautuivat ankaraan vastarintaan. Ruggiero Mocenigo johti heitä, sillä hän oli raivoissaan aikeittensa epäonnistumisesta, ja mieluummin hän tahtoi kuolla kuin kestää sitä häpeää, että hänet vietäisiin merirosvona ja petturina Venetsiaan. Hän hyökkäsi nyt venetsialaisia vastaan niin kiivaasti, että kaikki vastarinta tuntui turhalta. Onnistuipa hänen maurilaistensa avulla karkottaa melkein kaikki hyökkääjät laivansa kannelta.