Francis nauroi sydämellisesti.
"Niin, eikö se ole hirveää? Jos joudun jälleen pulaan ja ennätän lähettää teille sanan, että teen sen aivan varmaan. Mutta ymmärrättehän, ettei voi joutua pulaan omasta tahdostaan, ja minä saan kai tyytyä vain teidän ja teidän sisarenne hyviin toivomuksiin."
"Älä ole huolissasi, Maria", sanoi hänen isänsä; "kerran vielä saamme tilaisuuden maksaa hänelle velkamme, ja siihen mennessä Francesco saa tyytyä vain siihen, että olemme hänelle kiitollisuuden velassa."
"Ja mitä sinä nyt aiot tehdä, isä."
"Lähden huomenna teidän kanssanne Venetsiaan. Kuvernööri lähettää kaleerin mukana sanan merirosvolaivan anastamisesta, ja varmaankin hän sallii meidän matkustaa siinä. Ryhdyn heti toimenpiteisiin, jotta saan huvilan kevääksi jälleen rakennetuksi, mutta silloin et ole enää minun huolehdittavanani, nuori neitiseni, enkä minä siitä ole lainkaan pahoillanikaan, sillä viime aikoina olet tuottanut minulle kovin paljon huolta."
"Se ei ole ollut minun syytäni", sanoi Maria nyreissään.
"Tiedän sen kyllä, kultaseni. Se on riippunut sinun onnettomasta kohtalostasi, enkä minä sinua lainkaan moiti."
"Mutta nyt ovat kaikki huolet poissa, isä!"
"Sen parempi Rufinolle", sanoi kauppias. "Hän iloitsee saadessaan kuulla, ettei Ruggiero enää voi ahdistaa sinua. Mutta nyt jätän teidät, sillä minun täytyy lähteä kuvernöörin kanssa saaren toiselle puolelle. Olen kuullut, että useita huviloita on ryöstetty ja hävitetty ja paljon ihmisiä tapettu."
Seuraavana päivänä he matkustivat Venetsiaan ja saapuivat sinne enemmittä seikkailuitta. Siellä alettiin heti valmistaa Marian ja Rufino Giustinianin häitä, ja kuusi viikkoa myöhemmin olivat vihkiäiset. Francis ei lähtenyt merille ennen tätä juhlatilaisuutta, sillä kun hän heti kotiin palattuaan puhui uudesta matkasta, selitti Maria, ettei hän tahtonut lainkaan mennä naimisiin, jollei Francis jäänyt häihin.