"Suurta hyötyä niistä ei ole", sanoi Matteo; "rauta on ruosteista, ja ne murtuisivat heti tuottamatta pahempia haavoja."
"Niin, ei niistä tikareiksi ole", sanoi Francis, "mutta ehkäpä ne varovasti käyttäen kelpaavat sahoiksi. Katkaise jalan pituinen pala, revi kaistale paidastasi ja kierrä se moneen kertaan toisen pään ympäri, niin että voit pitää siitä kiinni. Ja koeta sitten hangata sillä hirrenpäätä!"
"Se pystyy todellakin", ilmoitti Matteo koetettuaan, "mutta nopeasti työ ei edisty."
"Voimme olla hyvillämme, jos rauta ollenkaan pystyy", sanoi Francis rohkaisevasti. "Meillä on ainakin viikon verran aikaa tehdä työtä, ja jos tuuli on epäsuotuisa, niin ehkäpä koko kuukausikin. Nyt taitamme sangat sopiviin kappaleisiin ja käytämme niitä varovasti."
"Entäs sitten, kapteeni?"
"Päämäärämme on tietenkin se, että murtaudumme suureen lastiruumaan, joka erottaa meidät miehistöstä. Siellä on varmaan kylliksi aseitakin. Mutta voidaksemme käyttää sahojamme, täytyy meidän ensiksi löytää reikä väliseinästä. Tutkikaamme siis tarkasti, eikö seinässä olisi minkäänlaista reikää."
Oli jo liian pimeä, jotta olisi voitu tarkasti nähdä, ja siksi kaikki koettelivat sormillaan pitkin seiniä löytämättä kuitenkaan pienintäkään aukkoa.
"Siinä tapauksessa meidän täytyy kaikkein ensiksi koettaa sahata irti nuo rautakoukut", sanoi Francis. "Ehdotan, että valitsemme nuo kolme, jotka ovat tuon hirren alapuolella. Meitä on kaksitoista, siis neljä kutakin koukkua kohti, ja voimme vuorotella joka viides minuutti. Muistakaa, että tarvitaan enemmän kärsivällisyyttä kuin voimaa."
Työhön ryhdyttiin heti. Nuoret miehet käsittivät nyt täydellisesti, mistä oli kysymys. Huomattuaan miten levollisesti ja asiallisesti Francis johti heidän työtään, he tulivat varmoiksi siitä, että ainakin hän itse uskoi yrityksen mahdollisuuteen. Oli siis hiukan toivoa pelastua Genovan pelottavista vankiloista.
Työ kävi hitaasti ja pari rautakappaletta taittui heti paikalla, kun työntekijät olivat liian innokkaita, mutta kun huomattiin, että työkalut varovasti käsitellessäkin vähitellen tunkeutuivat puuhun, jatkettiin työtä säännöllisesti. Onneksi se hirsi, jota he sahasivat, oli varsin pehmeä, ja selvästi saattoi nähdä, miten pienet sahajauhokasat lisääntyivät.