Sahat olivat koko päivän liikkeessä. Vaikka työ sujui hitaasti, se piti kuitenkin mielet vireessä, ja kun vihdoin kolme nuorukaista koko painollaan kävi riippumaan ja sai koukun irti, niin he eivät voineet olla huudahtamatta ilosta. Yhteisvoimin irrotettiin vihdoin molemmat muutkin. Rautakoukut olivat päästään terävät ja tuuman paksuiset.
"Nämä eivät ole niinkään huonoja aseita", sanoi Matteo.
"Emme me käytä niitä aseina", sanoi Francis. "Niistä on enemmän hyötyä kuin mistään aseesta, lukuunottamatta kirvestä. Mutta me tarvitsemme ainakin kolme lisää. Siksi ehdottaisin, että heti jatkaisimme työtä. Järjestetään vahtivuorot. Kestää kaksitoista tuntia, ennen kuin saamme ruoka-annoksemme, siis kolme tuntia työtä ja yhdeksän tuntia lepoa kullekin. On juuri ensimmäisen vahdin vaihto kannella, ja koska voimme kuulla tänne, milloin niitä muutetaan, voimme siitä päätellä, mitä kello kulloinkin on."
"Minä olen valmis tekemään työtä koko yön", sanoi Matteo. "Ensiksi en suurestikaan uskonut työmme edistymiseen, mutta koska olemme saaneet irti kolme tuollaista rautaesinettä, niin voisin jatkaa vaikka kuinka kauan."
"Saatpa nähdä, Matteo, että tehtyäsi kolme tuntia työtä käsivartesi ovat niin väsyneet, ettet jaksa niitä kohottaa. On kovin väsyttävää sahata käsivarret kurotettuina pään yläpuolelle. Jo tästä vähäisestäkin työstä on minun käsivarsia alkanut särkeä. Mutta kunkin täytyy tehdä työtä niin paljon kuin jaksaa noina kolmena tuntina, ja pimeässä pitää olla vielä varovaisempi, jotta työkalut eivät taittuisi."
"Onneksi voimme nyt saada vielä useampia sahoja, jos tarvitsemme", sanoi Matteo, "sillä näillä vahvoilla raudoilla murramme helposti sangat muistakin ämpäreistä."
"Siinä olet oikeassa, Matteo. Sitä en ajatellut lainkaan. Niin kuin näet, alkaa meillä jo olla kokonainen työkaluvarasto."
Vaikka kaikki työskentelivät minkä jaksoivat, ei työ sittenkään pimeässä suuresti edistynyt. Mutta niin pian kuin päivä alkoi valjeta ja miehistön liikkeistä saattoi päätellä, että he huuhtelivat kantta, alkoivat he terävillä rautakoukuilla rikkoa puuta, jotta sahaaminen kävisi helpommin. Ja kun he sitä paitsi vuorottelivat joka viides minuutti, edistyi työ sangen nopeasti, ja suureksi ilokseen he saivat vielä kolme muuta rautakoukkua irti.
"Jos joku olisi sanonut minulle", sanoi yksi nuorukaisista, "että käsivarret voisivat muutaman tunnin työn jälkeen särkeä näin kauheasti, niin en olisi häntä uskonut."
Kaikki olivat samaa mieltä, sillä ei kukaan heistä ollut tottunut raskaaseen ruumiilliseen työhön.