Puolen tunnin kuluttua sotamies tuli tuomaan sanaa, että gondoli oli laskettu vesille, ja Francis lähti heti matkaan sanottuaan jäähyväiset ystävilleen.
"Soutakaa hitaasti ja hiljaa", hän sanoi käytyään veneeseen istumaan. "Älkää antako airojen kolista vähääkään, ennen kuin olemme päässeet vastakkaiselle rannalle. Vartiovene voi olla kanaalissa."
Kevyt vene solui äänettömästi veden pintaa myöten. Pari kertaa he kuulivat airojen loisketta, mutta veneitä he eivät nähneet. He kulkivat suoraan suuren kanaalin poikki ja saapuivat salmeen, josta vain pienellä veneellä saattoi päästä kulkemaan. Pian he näkivät tulia Chioggiasta. He pysähtyivät kuuntelemaan, sillä he lähestyivät nyt laivakanaalia, ja jos missä, niin siellä olisi vihollisen pitänyt olla varuillaan. Päästyään hiukan kauemmaksi he kuulivat ääniä ja kumeaa melua veneestä.
"Tuossa ovat luultavasti ne kaleerit, jotka vartioivat puomia", sanoi Francis. "Nyt, Filippo, voimme jatkaa matkaa. Hiekkasärkän luona on varmaankin meidän veneellemme kylliksi syvää, jotta voimme päästä kanaaliin soutamatta puomin luota."
"Aivan kylliksi syvää. Tosin ei laguuneilla ole toista matalampaa paikkaa, ja me voimme jossakin kohtaa ajaa karillekin, mutta silloin voimme astua veteen ja vetää veneen ylitse."
Mutta niin matalaan kohtaan he eivät joutuneet.
"Nyt olemme taas syvällä", sanoi Filippo. "Puomi on suoraan takanamme. Ja kaupunki on tuskin sadan kyynärän päässä."
"Sitten sivuutamme kohta genovalaisten kaleerit", sanoi Francis. "Soutakaa hitaasti ja loiskikaa silloin tällöin airoilla. Jos soudamme nopeasti ja hiljaa, voivat he epäillä jotain, mutta jos soudamme aivan tavallisesti, niin he luulevat meitä kalastajiksi."
Pian kohosivat genovalaisten laivojen mustat hahmot korkeine mastoineen heidän eteensä. Valoa loisti hyteistä, ja kannelta kuului puheen ääntä ja laulua.
"Onko ollut kalaonnea tänään?" kysyi eräs merimies, kun he olivat kahden-, tai kolmenkymmenen kyynärän päässä eräästä laivasta.