"Olen nähnyt tuon noita-akan, Castaldin, ja ajanut häntä takaa. En tiedä varmaan, minne hän souti, sillä suuri gondoli rupesi ahdistamaan meitä, ja hädin tuskin me pelastuimme sen kynsistä. Mutta luulen keksineeni tyttärienne piilopaikan."
Francis kertoi sitten koko illan tapahtumat.
"Mutta miksi ette käyneet heti veneen kimppuun ja nostaneet hälinää? Kaikki ohikulkijat olisivat varmaan mielellään auttaneet teitä, sillä tapahtuma on herättänyt siksi paljon suuttumusta koko kaupungissa. Jos vain nainen olisi ollut käsissämme, olisimme pakottaneet hänet puhumaan."
"Mutta niin pian kuin hän olisi ollut teidän vallassanne", sanoi Francis, "olisi tytöt myös siirretty jonnekin muualle. Siksi minusta oli viisainta vain seurata heitä. Ja varmaan olisimme onnistuneet, jollei tuo toinen gondoli olisi tullut tiellemme."
"Epäilemättä olet oikeassa, Francesco. Mutta onnetonta se sittenkin oli, sillä emmehän tiedä asiasta oikeastaan entistä enempää."
"Luulenpa sittenkin että olemme päässeet hiukan pitemmälle, sillä vastikään oli minulla seikkailu, joka voi johtaa meidät oikeille jäljille."
Hän kertoi nyt, miten hän eräänä iltana oli kuljettanut erään herran San Nicolon saarelle ja nähnyt siellä mökin, jonne useat henkilöt, muun muassa Ruggiero Mocenigo, olivat saapuneet neuvottelemaan.
Polani keskeytti monta kertaa Francisin kertomuksen hämmästyneellä huudahduksella. Kun tämä oli lopettanut, laski hän kätensä nuorukaisen olkapäälle.
"Rakas poikani", sanoi hän, "miten voin kiittää sinua! Aivan varmaan tyttäreni ovat tuossa mökissä. Miten hyvä, ettet antanut salaliittoa ilmi — sillä salaliitto se varmaankin oli. Jos olisit sen tehnyt, olisi heidät kuljetettu muualle."
"Liian varmoja emme voi kutenkaan olla. Mutta ehkä joka tapauksessa pääsemme nyt heidän jäljilleen."