Pian kaikki kolme poikaa uivat saarta kohti, joka todellakin näytti olevan noin kahdenkymmenen jalan korkuinen, niin kuin Francis oli arvannut. Vesi syveni nopeasti, kolmen-, neljänkymmenen kyynärän päässä saaren rannasta he eivät voineet enää ulottua pohjaan, ei edes pitkillä seipäillään. Sitten he tutkivat itse salmea ja huomasivat, että sielläkin oli kylliksi vettä Lidoa varten. Sen jälkeen he uivat takaisin rantaan. "Tämän jälkeen minä uskon sinua, Francesco", sanoi Matteo, "vaikka väittäisit, että kuu on vihreä juusto. Olisin voinut vannoa, ettei saaren ja rannan välissä ollut kuin jalan syvyydeltä vettä."
"En minäkään uskaltanut toivoa, että täällä olisi näin syvää", Francis sanoi, "mutta tiedän, miten helposti voi erehtyä, kun korkealta paikalta arvioi veden syvyyttä."
"Mutta hehän voisivat nähdä meidän mastomme kallioiden takaa,
Francesco. He tähystävät kyllä tarkkaan purjehtiessaan ohi."
"Mastot on otettava alas", sanoi Francis. "Miten se käy päinsä, sitä en tiedä, mutta kapteeni kyllä ymmärtää sen, ja hätätilassa voimme katkaista ne. Mutta meidän täytyy palata takaisin, sillä parin tunnin kuluttua on aivan pimeä. Kaikki riippuu nyt siitä, ovatko he kuljettaneet Lidon omien kaleeriensa luo. Jos he ovat sen tehneet, niin luultavasti emme voi toteuttaa suunnitelmaani, mutta jos laiva on entisellä paikallaan, voimme tuoda sen tänne kenenkään huomaamatta, sillä ei ole kuutamoa."
Kun he alkoivat kiivetä kalliota ylös, pysähtyi Francis äkkiä.
"Pimeässä on mahdoton löytää tänne", hän sanoi. "Giuseppe, sinä saat jäädä tänne. Kerää kuivia oksia ja risuja valmiiksi tälle niemelle, joka on vastapäätä kalliosaarta, me jätämme lyhdyn palamaan ohikulkiessamme, jos me nimittäin saamme Lidon liikkeelle, ja niin pian kuin näet sen valon, sytytät tulen palamaan ja siten opastat meidät tänne."
"Eikö olisi parempi kuljettaa risuja saarelle ja sytyttää tuli siellä palamaan? Vesi on siellä syvää, niin kuin näimme, ja silloin te voisitte vaaratta soutaa aivan tulen lähelle ja niemen ympäri."
"Se olisi kyllä parasta, Giuseppe, mutta miten saat risut kuivina sinne?"
"Minä kerään kokoon kolme, neljä kertaa suuremman kasan kuin mitä tarvitsemme", sanoi Giuseppe, "ja silloin puolet pysyy kyllä kuivana. Minä vastaan tulesta, vaikka olisi ollut paljon hauskempi ottaa osaa itse seikkailuun."
"Ei meitä mikään vaara uhkaa, voit olla aivan huoleton. Kaiken täytyy tapahtua salassa, tappelusta ei voi olla kysymystäkään. Genovalaisia on siksi paljon, ettemme voi sellaista uskaltaa. Ja jos meidät keksitään kesken työtämme, niin soudamme suoraan maihin. Sinun täytyy pitää meitä silmällä. Me sytytämme kaksi lyhtyä päälletysten, jotta et erehdy ja luule meiksi jotakin kalastajavenettä, joka mahdollisesti liikkuu merellä. Mutta nyt, Matteo, meidän on paras kiiruhtaa, ei ole aikaa enää hukattavana."