Nämä taistelivat yhä urhoollisesti ja pelottomasti Fieschin esimerkin ja kehotusten innostamina, mutta heidän voitonvarmuutensa oli kadonnut, ja vähitellen heidät karkoitettiin oman amiraalilaivansa kannelle. Täällä he yrittivät leikata touvit poikki ja irrottaa laivat toisistaan, mutta köydet ja raakapuut olivat sekaantuneet lujasti yhteen, ja venetsialaiset hyökkäsivät nyt vuorostaan Fieschin laivaan aloittaen taistelun uudelleen. Hetken aikaa ratkaisu näytti epävarmalta. Genovalaisilla oli yhä ylivoima, mutta heidän rohkeutensa oli lamaantunut sen vuoksi, että voitto, josta he olivat olleet aivan varmat, äkkiä ja odottamatta näytti menetetyltä.
Pisanin läsnäolo lisäsi myös venetsialaisten voimat kaksinkertaisiksi. Hän oli suosituin kaikista päälliköistä, ja jokainen koetti seurata hänen esimerkkiään. Taistelun jatkuttua vielä kymmenen minuuttia ei ratkaisu enää ollutkaan epävarma. Monet genovalaisista piiloutuivat kannen alle, toiset heittivät aseensa käsistään, ja kun heidän amiraalinsa näki, että kaikki vastarinta oli turhaa, laski hän maahan miekkansa ja antautui vangiksi.
Tuskin taistelu oli lakannut, niin Pisani kääntyi Francisin puoleen, joka oli taistellut hänen rinnallaan ja sanoi:
"Minä kiitän teitä omissa ja tasavallan nimissä! Miten ja mistä tulitte, sitä en tiedä. Tulitte aivan kuin suoraan taivaasta juuri sinä hetkenä, jolloin kaikki oli menetetty. Kuka te olette? Kasvonne tuntuvat minusta tutuilta, vaikka en voi muistaa, missä olen teidät nähnyt."
"Minä olen Francis Hammond! Minulla oli kunnia tavata teidät herra Polanin talossa, ja te olitte siksi ystävällinen, että tarjouduitte ottamaan minut mukananne merelle."
"Nyt minä muistan!" sanoi Pisani. "Mutta miten te tulitte tänne?"
"Minä tulin Bonito-laivalla, Polanin aluksella. Se on tuossa genovalaisen kaleerin toisella puolella. Meillä on mukanamme hiukan tavaraa teitä varten. Me katselimme taistelua jonkin matkan päästä, kunnes näimme, että jouduitte ahtaalle ja tarvitsitte apua, ja silloin emme voineet enää pysyä toimettomina. Kapteenimme sai kuolettavan haavan juuri kuin laskimme kaleerin kylkeen, ja minä olen nyt laivan päällikkö. Tämä on ystäväni Matteo Giustiniani, joka on vapaaehtoisena mukana laivassa."
"Minä muistan teidät, herra Matteo" sanoi Pisani puristaen hänen kättään. "Olen nähnyt teidät useasti isänne kotona. Minä voin nyt antaa hänelle hyvän todistuksen teistä, sillä näin teidän taistelevan urhoollisesti. Mutta siitä voimme puhua myöhemmin. Meidän täytyy nyt ryhtyä erottamaan kaleereita, muuten ne hankautuvat rikki toisiaan vasten. Sitten kiiruhdamme auttamaan toisia."
Genovalaiset vangit vietiin kahlehdittuina kannen alle, ja sitten venetsialaiset alkoivat hakata poikki köysiä ja irrottaa laivan takilaa.
Francis piti vain kaksikymmentä miestä Bonitossa, muut jaettiin molempien vallattujen genovalaisten laivojen kesken, ja amiraali käänsi nyt huomionsa taisteluun. Mutta se oli jo melkein lopussa. Genovalaiset joutuivat pakokauhun valtaan nähdessään Venetsian lipun amiraalilaivansa mastossa. Viisi heidän laivoistaan nosti heti kaikki purjeensa ja lähti pakoon, kaksi jäljellä olevaa, joita venetsialaiset kaleerit ympäröivät, laskivat lippunsa.