Taistelu oli ollut hyvin verinen, ja vain kahdeksansataa miestä oli elossa neljässä vallatussa kaleerissa.
Tämä taistelu on historiassa tunnettu Anzion meritaistelun nimellä.
Oli taisteltu kaiken päivää, ja oli jo melkein pimeä, kun venetsialainen laivasto saaliineen laski ankkurinsa maan suojaan.
Koko yö kului haavoittuneitten hoitoon, ja päivä jo valkeni, ennen kuin uupuneet miehistöt pääsivät levolle. Iltapuolella Pisani nosti merkinantolipun kutsuen päälliköt amiraalilaivaan, ja heidän läsnäollessaan hän kiitti juhlallisesti tasavallan nimessä Francista siitä avusta, jonka tämä oli tuonut hänelle kaikkein ratkaisevimpana hetkenä. Hän tunnusti, että jollei tätä apua olisi saapunut, sekä hän itse että hänen miehistönsä olisivat joutuneet hukkaan ja voitto varmaankin olisi kallistunut genovalaisten puolelle.
Kun kokous oli loppunut, hän vei Francisin mukanaan omaan hyttiinsä ja tarjosi hänelle paikkaa laivassaan.
"Jos yrittäisin palkita teidän urhoollisuutenne ansion mukaan", sanoi hän, "niin minun tulisi tarjota teille heti päällikkyys jossakin kaleerissa. Mutta sillä en tekisi teille mitään palvelusta, sillä kaikki nuoret aatelismiehet laivastossani kadehtisivat vain teitä. Sitä paitsi olette vielä kovin nuori, ja vaikka Venetsian neuvosto ei voi kieltäytyä antamasta oikeaa arvoa sille palvelukselle, jonka olette valtiolle tehnyt, niin ehkäpä se sittenkin teidän nuoruutenne vuoksi kieltäytyisi vahvistamasta sellaista nimitystä, mutta jos tahdotte ruveta minun luutnantikseni, niin voin luvata, että pääsette nopeasti arvossa kohoamaan ja saatte pian oman kaleerinkin. Me venetsialaiset emme vieroksu ulkomaalaisia. Moni ulkomaalainen on meillä korkeassa asemassa, ja joskus jopa armeijamme ylipäällikkönäkin."
Francis kiitti amiraalia sydämellisesti hänen tarjouksestaan, mutta selitti, että hän sekä isänsä tahdosta että omasta halustaan oli valinnut kauppiaan ammatin tulevaksi toimekseen. Sitä paitsi Polanin suosio teki hänen tulevaisuutensa siksi turvatuksi, ettei hän edes halunnutkaan vaihtaa sitä päällikkyyteen Venetsian valtion palveluksessa.
"Olette aivan oikeassa", sanoi amiraali. "Kaikki valtiot ovat epäkiitollisia ja varsinkin tasavallat. Siellä, missä kaikkia pidetään yhdenvertaisina, kadehditaan aina sitä, joka kohoaa toisten yläpuolelle. Joukko on vaihtelevainen ja helposti johdettavissa, ja jos onni sattuu kääntymään, niin se, joka tänään on ihailtu sankari, voi huomenna joutua maanpakolaiseksi. On hyvinkin luultavaa, että minäkin jonakin päivänä saan tutkia Venetsian vankiloiden seiniä."
"Mahdotonta, signor!" huudahti Francis. "Kansa raastaisi hengiltä jokaisen, joka uskaltaisi teitä loukata."
"Niin, tällä hetkellä, poikaseni. Mutta minä tunnen maanmieheni. He eivät ole aivan yhtä epävakaita ja ailahtelevaisia kuin genovalaiset, mutta heitä on helppo johtaa, ja yhtä valmiit he ovat huutamaan 'Alas!' kuin 'Eläköön!'. Sen saa tulevaisuus näyttää. Tänään olin vähällä joutua tappiolle, ettekä te taida aina olla käsillä apua antamassa. Mutta nyt työhön!