— Kuinka sietämätön sinä olet tänään! Tämä on tosiaankin ikävää, Jojo! Ennen setä Franeusen kuolemaa me olimme niin hyvät ystävät — etkö muista sitä?
— Mutta miksikä ystävyytemme nyt on lopussa? kysyi Georges, luopuen mahtipontisesta käytöksestään. — Setä Franeusen testamentin olisi pitänyt antaa meille yhä uutta ystävyyden aihetta. Miksikä on käynyt toisin?
Hän oli sulkenut morsiamensa käden omaansa ja puhui hyvin hellällä äänellä. Colette vetäisi pois kätensä.
— Miksi? — Siksi! sanoi hän, ollen katsovinaan ulos akkunasta.
Sitten hänen katseensa jälleen suuntautui Georges'iin.
— Kuulepas, Georges, sanoi hän, — suoraan puhuen, olitko koskaan ajatellut mennä naimisiin minun kanssani… ennen tätä?
Georges empi silmänräpäyksen.
— En, sanoi hän sitten. — Ensiksikään en ollut, kuten juuri huomautit, sellaisessa asemassa, että olisin voinut ajatella avioliittoa… ja sitäpaitsi olin tuntenut sinut pienestä pitäin… olimme leikkineet yhdessä… Tultuasi suuremmaksi kohtelit minua herttaisesti kuin veljeä… Iloitsin tavatessani sinut, minusta oli hauska jutella kanssasi, mutta…
— Niin kyllä, ymmärrän kaikki tyynni… sinun ei tarvitse enää jatkaa! keskeytti Colette hänen puheensa, äänellä, joka ei suvainnut vastaväitteitä. — Minusta oli myöskin hauska tavata sinua, puhella, naureskella kanssasi… mutta siitä päivästä saakka, jolloin kihlauduimme…
— Mitä sitten?