Herra Hémont näytti todellakin olevan vakavasti kiintynyt nuoreen työtoveriinsa, jonka ansioita, älyä, luonnetta, tietoja hän kehui ärsyttävällä itsepintaisuudella. Mutta hänen yhä lisääntyvä mieltymyksensä oli täysin vapaata itsekkäisyydestä, ja juuri tuon uuden ystävänsä lämpimän suosituksen perusteella sai Roger Marçay oivan insinöörinpaikan erään kemiallisia tuotteita valmistavan suurtehtailijan palveluksessa. Tämä oli herra Louis Maille, jonka kanssa herra Hémont jo vuosikausia oli ollut mitä läheisimmässä tuttavuudessa.
— Tilanne näyttää lupaavalta, ja kun Maille on hyvä ihmistuntija, voi Marçay olla varsin levollinen tulevaisuuteensa nähden! selitti professori iloisin ilmein.
— On edullista päästä sinun holhotiksesi, pikku isä! vastasi Pierrette.
— Voihan olla niinkin, — mutta poikaparka osoittikin minulle mitä rajattominta kiitollisuutta, Pierrette, sanoi tuo kunnon mies, välittämättä tyttärensä hiukan pisteliäästä äänensävystä. — Hän empi silmänräpäyksen, sitten hän syleili minua, ajatteles… ja niin sydämensä pohjasta! Juuri tuo harkitsematon ja vilpitön sydämellisyys on niitä puolia hänen luonnossansa, jotka minua erityisesti viehättävät. Hän on vielä niin tuiki nuori, tuo neljänkolmatta ikäinen insinööri… nuori kuten sinä, eikö totta, Pierrette…
Pierrette syleili isäänsä. Hänestä isä oli niin hyvä, niin hyvä, että hänet sen johdosta äkkiä valtasi suorastaan liikutus…
Muutamia päiviä myöhemmin herra Hémont palatessaan kotiin koetti näyttää hiukan pelokkaalta ja katuvaiselta.
— Pierrette, sanoi hän, — nyt sinä torut minua… Marçay tuli minua vastaan, me juttelimme minkä mitäkin ja minulla oli niin paljon selittämistä hänelle, että pyysin hänet huomiseksi päivälliselle.
Pierretten kasvoille levisi punoittava varjo.
— Koska olet hänet kutsunut, isä, niin kestitsemme häntä parhaamme mukaan…
Neiti Hémont laati Thérèsen avulla mitä hienoimman ruokalistan päivällistä varten, antoi ottaa astiakaapista valkoiset kultaviiruiset pöytäastiat ja osti kukkia pöydän koristamiseksi… mutta hän ei vaihtanut pukua, vaan tyytyi yksinkertaiseen villapukuunsa, joka hänen omasta mielestänsä oli varsin vanhanaikainen.