— Minä pidän tuosta valkoisesta sormuksesta, sanoi tonttu, — mutta lipas ei miellytä minua. Minä olisin valinnut kallisarvoisemman lippaan, joka olisi ollut koristettu kultajuotoksin kiinnitetyillä helmillä.
— No, jopa jotakin! huudahti Fridolin. — Minun laihalle kukkarolleni eivät kallisarvoiset lippaat sovellu!
— Sinä olet tyhmyri, vastasi pikkumies, nauraen jälleen raikasta nauruansa. — Avaa silmäsi paremmin, niin saat minun luvallani poimia maan aarteita. Ne ovat uhkeampia kuin rahastonhoitajan jalokivet!
Tonttu katosi tarumaiseen valoon, joka sammui vihreänä väreilynä. Hetkisen vallitsi pimeys, sitten nousi kuu taivaalle, vuodattaen aukealle häikäisevää hohdetta. Nurmikolla säteili lukemattomia jalokiviä: siinä oli maan aartehisto.
Polvistuen ryhtyi Fridolin poimimaan noita kalleuksia, ottaen maasta väliin vihreitä säteitä levittävän valkoisen helmen, väliin siroin lehdyköin koristetun kultatangon. Ja hän kiinnitti helmen lippaansa pajunoksien väliin ja ympäröi sen kultasilauksella. Pian peittivät koristeet tykkänään tuon vaatimattoman tekeleen, ja ihastuneena työnsä tuloksista Fridolin huudahti, yhtyen kuulemiinsa riemuääniin:
— Katsokaa, katsokaa, minkä kauniin, helmillä ja jalokivillä koristetun lippaan kultani saa!
Kun viimeinenkin pajunoksa oli piilossa, meni kuu pilviin, ja pimeyden ympäröimänä Fridolin vaipui uneen ja nukkui aamuun saakka.
Herätessään hän ihmetteli, miksi hän oli nukkunut metsässä, sitten hän harkitsi, oliko hän nähnyt unta. Silloin hän havaitsi sammalikossa olevan lippaansa ja oivalsi ettei hän ollut uneksinut. Pajunoksia peittivät, viehkeinä aamukasteesta, valkoiset lumikukat ja kultaiset voikukat. Ne olivat noita kalleuksia, joita Fridolin yöllä oli valinnut itselleen maan aartehistosta.
— Oi rakas maaemoni, huudahti hän, — kuinka väärin olenkaan sinua arvostellut! Et suo ainoastaan viljaa syödäksemme, vaan myös kukkia koristeiksi, mahtavassa hyvyydessäsi ja ikuisessa viehkeydessäsi! Mikä kultaseppä olisi voinut koristaa rakkaudenlahjani paremmin kuin Luojani, joka on luonut sinutkin!
Ja kaukaa kylästä kuului aamukellojen soittoa, ja metsän kukkaset yhtyivät siihen, keinutellen hentoja kupukoitansa.