Ei kauvoja viipynyt, ennenkuin sota syttyi uudestaan. Turkin Sultani ei voinut unohtaa sitä häpeätä, jota hän oli saanut kärsiä vasalliltansa. Hän varusti suuren armeijan ja lähetti sen Syriaan. Egyptiläiset ja Turkkilaiset kohtasivat toinen toisensa vielä kerran, ja Turkkilaiset kärsivät hirveän tappion. Uudestaan oli Turkinmaa vaarassa, ja korkea Portti (Se on Turkin hallitsian palatsi eli hovi. Suom. muist.) pelkäsi tulevansa syöstyksi Egyptin varakuninkaan kautta. Europan suurivaltain oli käyminen väliin hillitäksensä Egyptiä voittokulussaan — tätä samaa Egyptiä, joka monta vuosisataa oli ollut ainoastaan raunioin pesänä, hämäräisenä varjona entisestä suuruudestaan.
Englantilainen laivasto tuli Turkkilaisille avuksi, ja Mehemed Alin oli väistyminen ylivoiman tieltä. Hänen oli heittäminen Syria ja tyytyminen vaan varakuninkaan arvoon Egyptissä ja maksaminen vuotuista veroa Turkin hallitukselle; määrättiinpä myöskin kuinka paljon sotaväkeä hän sai pitää maassaan.
Mehemed Ali kuoli v. 1848, ja hänen poikansa Ibraim Pasha seurasi häntä hallituksessa; tämän veli Said Pasha on nykyään maan varakuninkaana.
Tämä Egyptin uusin historia näyttää osoittavan, että parempi aika on ruvennut koittamaan tälle onnettomalle, rikkirevitylle ja poljetulle maalle. Egyptillä on myös odotettava semmoinen parempi aika, sillä sama Jumala, joka ennakolta oli ilmoittanut ne vitsaukset, jotka me olemme nähneet sanasta sanaan käyneen toteen on myöskin antanut sanoa: Herra on vaivaava Egyptiläisiä, hän on vaivaava ja parantava jälleen; sillä he palajavat Herran tykö ja he rukoilevat häntä ja hän parantaa heitä. Silloin on tie avoin Egyptistä Assyriaan, Assyrialaisten mennä Egyptiin, ja Egyptiläisten Assyriaan; että Egyptiläiset ja Assyrialaiset ynnä palvelisivat (Jumalata). Silloin Israel pitää itse kolmantena olevan, Assyrialaisten ja Egyptiläisten kanssa, sen siunauksen kautta, joka on oleva keskellä maata. Sillä Herra Zebaoth on siunaava heitä ja sanova: siunattu olkoon Egypti minun kansani, ja Assur minun käsialani, ja Israel minun perimiseni!
Kolmas Luku.
Niili-virralla.
Kairossa emme monta päivää viipyneet, sillä meidän teki mielemme päästä ylös Niili-virtaa myöten niin varhain kuin mahdollista. Me saimme matkakumppaniksi tälle retkelle herra Due'n, joka saapui Kairoon muutamia päiviä meidän jälkeemme, ja kaksi Englantilaista, herrat Robinson ja Pulling, joista jälkimäinen oli pappismies Londonista, kuuluva Independentien lahkokuntaan.
Me vuokrasimme yhden niistä kauniista, mukavista pursista, sotka joka talvi purjehtivat ylös tuota merkillistä virtaa myöten, kuljettaen matkustajia, jotka tulevat Egyptiin joko etsimään terveyttänsä sen ihanassa ilmanalassa tahi katselemaan maan merkillisiä muinais-muistoja.
Kun aika jo oli pitkälle kulunut, päätimme me siekailematta lähteä matkalle ja jättää takaisintuloomme asti kaikkein niiden paikkain katselemisen, jotka Kairossa ja sen läheisyydessä likempää tarkastusta ansaitsivat. Me pestasimme kokin ja tulkin, ja kun purtemme oli varottu kaikilla muonavaroilla, mitä retkellämme tarvitsimme, astuimme purteen ja odotimme nyt vaan myötäistä tuulta, nostaaksemme ankkurin ja alottaaksemme matkamme. Muutaman päivän perästä kääntyi tuuli, joka tähän saakka oli puhaltanut ihan vastaan. Me kohotimme purjeet ja jätimme Kairon, — se oli 29 p. Joulukuuta.
Meidän purtemme oli kaksimastoinen ja varustettu kahdella kaleeriseilillä, joista etumainen oli hyvin suuri, toinen paljoa pienempi. Wäestönä oli kaksitoista miestä, joista muutamat olivat hiilimustia nubialaisia, toiset ruskealäntäsiä egyptiläisiä ja arabialaisia. Meidän kapteenimme oli pitkävartinen egyptiläinen, ruskean voipa muodoltaan ja mustalla parralla. Hänen kasvonsa juonteet olivat kauniit ja osottivat voimaa, niinkuin laita on useimpain tämän maan asukasten.