Monessa suhteessa oli tämä retki viehättävä. Merkillinen oli maa, jonka läpitse matkasimme; ja yhtä merkillinen oli virta, jolla me purjehdimme.
Jos katselet Egyptin karttaa, havaitset maan muodostavan nelikulman, joka on melkein yhtä leveä kuin pitkä. Mutta suurin osa siitä, jaa koko läntinen puoli ja hyvä lohko ikäistäkin, on hedelmätöntä hieta-aavikkoa, jossa ainoastaan siellä täällä tapaat isompia tai pienempiä oaseja, tilkkuja, jotka hedelmällisyytensä, lähteittensä, palmujensa ja vihannoitsevien kenttäinsä kanssa näyttävät suloisille saarille tuolla autiolla, polttavalla hietaulapalla. Oikeastaan hedelmällinen osa maata on kaita kaistale kahden puolin Niili-virtaa, joka juoksee läpi maan etelästä Pohjoseen. Tämä maankaistale on toisinaan ainoastaan muutamia harvoja syliä leveä ja leveimmästä paikasta ainoastaan muutamia penikulmia. Sitä ympäröitsevät joka taholta vuoret tahi hieta-aavikot ja on sillä tavoin suurellaisen oasin kaltainen, jonka lähteenä on tuo mahtava Niili-virta. Tämä siunausta-tuottava virta, joka vedellään kostuttaa koko maakuntia, tulee Afrikan sydänmaista, jossa sen lähteet vielä ovat tuntemattomat. Armeliaan niiden olevan Kuuvuorten seuduilla. Se juoksee sitten Kordofanin, Sennaarin, Nubian ja Egyptin läpitse. Juoksunsa alkupuolella ottaa se useampia lisäjokia. Viimeinen niistä laskee Niilivirtaan melkein keskellä Nubiaa. Sitten etenee tuo mahtava virta aina Wälimereen asti, noin kolmesataa Ruotsin penikulmaa, ottamatta vedenpisartakaan mistäkään lisäjoesta.
Joka vuosi, syksyn puoleen, nousee virta yli reunainsa ja tulvaa yli suuren osan maata ja pitää pellot veden peitossa useat viikot. Tähän tulvaan arvellaan olevan syynä raskas, joka vuosi palajava sade niissä vuorimaissa, jossa Niili-virran lähteet varmaankin ovat. Kun virta muutaman ajan perästä taasen on ruvennut laskemaan, jättää se jälkeensä jonkinlaista liejua, joka tekee tuon veden vallassa olleen maan mailman hedelmällisimmiksi maiksi. Entisiin aikoin johdatettiin tätä veden-tulvaa useita kanavia pitkin moniin paikkoihin, joihin ei se nyt enää ulotu, ja sillä tavoin saattoi maa elättää lukemattoman väenpaljouden.
Kun vesi on juossut pois, rupeevat asukkaat kohta kylvämään tuohon vielä kosteaan maahan, joka vähässä ajassa antaa heille runsaan saaliin; kuitenkin pitää sitä kasvavaa orasta vielä yhtä mittaa kasteltaman, jos sitä mielitään estää kuihtumasta maan helteisen auringon paisteessa. Tässä kastelemisen työssä käytetään niinkutsuttuja "sjaduffeja" — hyvin yksinkertasta laitosta, joten tankoin ja sankoin avulla noudetaan vettä virrasta.
Niili-virta on siis Egyptin elinvoima — sen valtasuoni. Jos nuo vielä kätkössä olevat lähteet kerran kuihtuisivat, ei siinä maassa enää voitaisi asua — sen pellot eivät enää kasvaisi mitään viljaa, sillä siellä ei juuri koskaan sada — ihmiset ja eläimet kuolisivat janoon, sillä siellä on puute lähteistä, ja koko maa tulisi vaan pieneksi osaksi tuosta äärettömästä, vielä mittaamattomasta hieta-aavikosta, joka peittää kenties kolmanneksen Afrikan maanpintaa.
Ei ihmettä siis, että vanhat Egyptiläiset palvelivat virtaansa kuin jumalaa ja rakensivat sen rannoille uhkeita temppeleitä, rukoillaksensa niissä tätä jumalaansa. He eivät vielä olleet tulleet tuntemaan luodun mailman alkua — he eivät olleet oppineet lukemaan Hänen rakkauttansa luonnon ihmeellisestä kirjasta; he palvelivat sentähden lahjaa Lahjottajan siasta — he palvelivat luotua mailmaa Luojan siasta.— —
Pian kuluivat päivät, jotka purressa vietimme, ja viikot vierivät sukkelaan. Maan ilmanala on ihana ja hyvin meidän keskikesäin kaltanen; sen taivas on melkein aina pilvetön, mutta kaunistuu toisinaan keveistä läpihohtavista hattaroista. Luonnonilmiöt olivat suurellaisia täällä kuuman ilmanalan läheisyydessä. Tuo hohde taivaanrannalla, joka aamusin ilmoitti auringon nousua, ja jota iltasin vielä kesti hetken aikaa, auringon mentyä mailleen, oli täällä seesteisempi ja tehokkaampi, kuin missäkään muualla olen nähnyt.
Muutamia päiviä sitten kuin Kairon olimme jättäneet, näimme vanhan vuoden auringon laskevan Libyan erämaan taaksi. Tuolla kotona pohjassa on joka uudenvuoden ilta kylmä; aurinko on silloin niin etäällä ja taivas usein lumi-pilvien peitossa; — täällä näin minä meidän purtemme kannelta vanhan vuoden auringon laskevan viimeisen kerran, kirkkaana, polttavan kuumana ja lähempänä, kuin Ruotsin kesäsydännä sitä olen nähnyt. Erämaa ikäänkuin heijasti sen valoa, ja tiheä palmupuisto, joka kasvoi virran rannalla, valastui kirkkaasti tuolla takana loistavasta valomerestä ja muodosti tummalla vihannuudellaan ja tuuheilla latvoillaan ihanan keskustan tähän valoiseen tauluun.
Tammikuun 1 päivä oli kaunis, niinkuin Joulukuun viimeinenkin. Uudenvuoden auringon nousu oli kirkas ja toivorikas, niinkuin vanhan vuoden laskeminen oli ollut haikea ja suloinen.
Matkamme ensimäisinä päivinä oli meillä hyvä tuuli, joka kuljetti meitä pikaisesti ylös tuota jotenkin vihaista virtaa myöten. Usein sattui näinä päivinä, että meidän purtemme karahti karille, sillä Niili on täällä täynnä hietasärkkiä. Joka kerta kuin tämmöinen onnettomuus tapahtui, riisuivat meidän mustanlännät matruusimme keveän pukunsa, hyppäsivät virtaan ja veivät tuon jotenkin raskaan venheen karin yli, kunnes taasen tultiin syvälle vedelle. Toisinaan saivat he tällä tavoin vetää meitä pitkät matkat, niin että ne miesparat monasti olivat useita tiimoja vedessä, joka ei kuitenkaan näyttänyt heihin mitään vaikuttavan, vaikka vesi tähän vuodenaikaan on jotenkin kylmää.