Purtemme oli vielä samassa valkamassa, jossa ensin olimme maalle nousseet. Me soudimme yli virran pienellä ruuhella, joka kuului meidän alukseen. Vastaisella rannalla oli valmisna hevosia ja borikka-aaseja viemään meitä niille eri paikoille, jotka ansaitsivat katselemista.
Noin kolmen neljänneksen penikulman päässä rannasta löytyi suuri ja korkea vuorenselkä. Sinne kävi meidän kulkumme ensimäisenä päivänä; me menimme siis yli virran toiselle rannalle. Koko tämä vuorenjono oli niin sanoen tehty läpikuultavaksi koko joukolla vähempiä ja isompia hautoja, jotka hakattuina tuohon kamaan kallioon, läpäsivät vuoren ristiin ja rastiin.
Me kävimme ensiksi katsomassa niin kutsuttuja kuningasten hautoja, joista tähän saakka on löydetty jo seitsemäntoista. Ensimäinen, jota me katselimme oli Velzon'in hauta, kutsuttu niin erään matkustajan jälkeen, joka sen löysi. Tämän haudan sisäänkäytävä on taipaleen matkaa ylöspäin vuoren sivulla. Jotenkin jyrkkiä portaita myöten astutaan alas itse holvin aukkoon. Täällä sytytti oppaamme laivasta puusta tehdyn suuren tulisoiton, osoittaaksensa meille tietä, joka pimeänä, viertävänä käytävänä kulki vuoren sisään. Kuljettuamme täällä hyvän matkaa, saavuimme vihdoin avaraan saliin, joka oli varustettu useammilla aimollisilla pylväillä. Seinät, katto ja pylväät olivat täyteen piirustetut hieroglyphejä ja kuvia, jotka olivat erinomaisen hyvin säilyneet; värit olivat vielä niin selviä, ikäänkuin olisivat ne olleet vasta muutamia päiviä sitten maalatut. Tästä salista kävi meidän tiemme erästä toista käytävää, siksi kunnes me saavuimme vielä toiseen saliin. Niin kuljimme me käytävästä käytävään ja salista saliin, kunnes vihdoin tulimme käytävään, joka ulottui niin pitkälle ja niin viertävänä vuoren sisään, että meidän oppaamme vakuutti, ettemme voisi sitä myöten kulkea. Me astuimme kuitenkin sitä myöten alas taipaleen matkaa. Useammissa näissä pimeissä saleissa löytyi hirmuisten katafalkien (Ruumis-alttarien) jäännöksiä, joissa muinoin kuningasten balsameeratut ruumiit olivat levänneet. Muutamissa paikoissa löytyi myös pienempiä ja suurempia sivukammioita, jotka luultavasti olivat olleet erityisiä hautoja.
Me kävimme vielä samana päivänä katsomassa muutamia noita toisia kuningasten hautoja, jotka olivat enemmän tai vähemmän toinen toisensa näköisiä, mutta suurin ja viehättävin niistä kaikista on Belzon'in hauta.
Toisella puolella vuoren ovat kuningattarien haudat. Ne olivat jotenkin samankaltaiset kuin kuningasten haudat ja yhdessä niistä löytyy vielä sälillä useampia mumieita (balsameerattuja ruumiita).
Paitsi näitä kuninkaallisia hautoja löytyi myöskin koko joukko muita niin kutsututta yksityisiä hautoja, joissa Theben entinen väestö lepää haudattuna. Muutamissa näissä haudoissa olivat lattiat tykkänään peitetyt mumieilla, joista muutamat olivat eheitä, toiset särjettyjä ja silvottuja, niin että pääkallot, kädet, sääret ja jalat viruivat sikin sokin.
Koko tämä hirmuinen vuori oli sillä tavoin vaan yhtenä ainoana suurena hautana, joka talletti pimeässä povessaan sen uutteran ja nerokkaan väestön, joka muinoin vuosisadan toisensa perästä asui Egyptin mahtamassa pääkaupungissa. Tämä ihmeellinen kansa on jättänyt jälkimailmalle ei ainoastaan aimollisia kivitemppeleitänsä, palatsejansa ja pyramidejansa, vaan myöskin noissa hirmuisissa kalliohaudoissa omat ruumiinsa, jotka he ovat osanneet niin hyvin balsameerata, että useat niistä vielä monien vuosituhansien perästä ovat eheinä säilyneet.
Paitsi hautoja, kävimme me myös katselemassa muutamia temppeliraunioita tällä puolella virtaa. Wiehättävin kaikista näistä temppeleistä oli niin kutsuttu Memnonium, joka oli erinomaisen suuri ja kaunis, mutta jota ei kuitenkaan käynyt verrata Karnakissa oleviin raunioihin. Merkillisimmät näiden raunioin joukossa olivat kaksi hirmuista kivistä kuvapatsasta, jotka seisoivat kappaleen matkaa itse temppelin sisäänkäytävän edessä. Toinen näistä kuvapatsaista oli hakattu yhdestä ainoasta kivestä, toinen oli rakettu useammista lohkareista. Ne ovat noin 6, 7 kymmentä jalkaa korkeat ja niiden hartiat ovat noin 20 jalkaa leveät. Toista näistä patsaista sanotaan soivaksi Memnon'iksi. Tarun mukaan olisi tämä patsas muinoin joka aamu, kun auringon ensimäiset säteet siihen sattuivat, antanut suloisesti sointuman äänen. Nämä patsaat, vaikka jotenkin särkyneinä, kaunistivat kumminkin paikkaansa ja tekivät raunion sitä uhkeammaksi.
Me viivyimme Thebessä ainoastaan 5 päivää ja ehdeimme tällä lyhyellä ajalla ainoastaan varsin pintapuolisesti ja vaillinaisesti tarkastella sen mailman-mainioita muistomerkkejä, mutta siitä mitä näimme, voimme kuitenkin saada jonkinlaisen käsityksen tämän kaupungin entisestä suuruudesta. Näiden mailman suurimpain raunioin tarkkaan tutkistelemiseen menisi kuukausia.
Helmikuun 8 p:nä jätimme me Theben ja oli meillä muutamat päivät hirveä hieta-myrsky, niin ettemme voineet purjehtia, vaan vene ajeli vitkalleen alas pitkin virtaa. Tuuli ryöpytti hiekkaa noista läheisistä erämaista niin rajusti, että ilma näytti melkein semmoiselta, kuin meidän kotimaassa vahvan pyryn aikana.