Eräsnä iltana tuuli niin tuimasti, että meidän oli laskeminen maalle, sillä me pelkäsimme purtemme kaatuvan, niin ankara oli tuuli, niin rajusti kävivät aallot.
Muutaman päivän perästä taukosi myrsky, ja me saimme taas kauniin ilman.
10:tenä p:nä saavuimme erääsen arabialaiseen kylään, nimeltä Khine, jossa meidän purtemme laski maalle, sillä meidän teki mielemme nähdä vastaisella rannalla Den- Derassa löytyvää temppeliä. Me laskimme maalle Khinessa, koska siellä oli parempi valkamapaikka. Sitten soudimme ylitse toiselle rannalle pienellä kuirullamme, otimme sieltä borikkoja ja ratsastimme rauniolle, joka oli noin puolen penikulman päässä rannasta. Tämä raunio oli jotenkin suuri, ja melkein parhain säilynyt kaikista kuin nähneet olimme. Siihen kuului propyloni ja sen takana useampia isoja saleja, vahvoilla seinillä; katot oli rakettu suurista kivilohkareista. Kaikkein Pyhin kammio oli täällä suurempi kuin missäkään muussa rauniossa ennen olimme nähneet. Se oli leveä ja korkea huone, paksuilla kiviseinillä. Ylt'ympäri tämän adytumin kulki jotenkin leveä käytävä, jota taas vuorostaan rivi pienempiä pimeitä kammioita ympäröitsi.
Matkallamme alas virtaa myöten seisahdimme vielä useassa kohden niinkuin Syout'issa, Benihassanissa ja Minieh'ssä, katsellaksemme siellä löytyviä hautoja ja raunioita. Koska ne olivat jotenkin noiden ennen mainittuin kaltaisia, tulisin vaan matkimaan mitä ennen olen sanonut, jos niitä koettaisin tässä kuvailla.
Muutamia päiviä ennenkuin saavuimme takaisin Kairoon, istuimme me matkakumppanit keskenämme eräsnä iltana peräsalongissa ja keskustelimme, sillä aikaa kuin purtemme ajeli jotenkin vahvaa vauhtia alas myötävirtaa. Kello oli noin 10 paikoilla, niin että oli jo ihan pimeä, kun samassa meidän purtemme sattui johonkin esineesen niin kovasti, että me kaikki olimme luiskahtaa pois paikoiltamme. Me kuulimme samassa vahvan ryskeen, ikäänkuin olisi purren kylki särkynyt, ja alus painui kallelleen. Me riensimme ulos ja näimme koko etumaisen ison salongin seinän puhkaistuna ja kaikki akkunaruudut pirstaleina. Kun tulimme ylös kannelle, havaitsimme sattuneemme kahteen suureen venheesen, jotka olivat sidotut yhteen ja yhteisesti lastatut hirmuisen suurella heinäkeolla. Nämä venheet makasivat ankkurissa keskellä virtaa ja me olimme työtäneet pimeässä niitä vastaan.
Suurella vaivalla saivat molempain venheitten miehistöt meidät viimein irti, ja kun nyt tutkimme sitä vauriota, jonka purtemme oli saanut kärsiä, havaitsimme iloksemme, että itse laivan runko, joka oli rakettu raudasta, oli ollut niin vahva, ettei se tuosta todellakin hirmuisesta työtäyksestä ollut mitään vahinkoa saanut, paitsi maalaus, joka oli hiestautunut. Salongin sivu sitä vastaan, joka oli rakettu puusta ja oli yläpuolla vedenrajan, oli saanut pahimman työtäyksen ja oli melkeinpä palasiksi särkynyt.
Seuraavina päivinä kohtasimme me suurempia ja vähempiä purje-venheitä kosolta, ja niiden luku lisääntyi mitä likemmäksi Kairoa tulimme, niin että me toisinaan saatoimme lukea aina sataan asti yhdellä haavaa näkymissä olevia venheitä.
Helmikuun 18 päivän illalla, kun jo oli pimeä, saavuimme takaisin Kairoon, ja olimme siis onnellisesti päättäneet tämän niin viehättämän ja suloisen matkan. Kaipauksella jätimme sitten purtemme ja sanoimme jäähyvästi oivalliselle kapteenillemme ja hänen matruuseillensa; mutta iloitsimme samalla että tämä osa retkestä oli tehty; olimme nyt ikäänkuin lähempänä kotoa, ja aika, jolloin saisimme palata sinne, ei ollut enää niin etäällä.
Me olimme taas Kairossa, jonka kaupungin näimme uudestaan samalla ilolla, kuin vanhaa ystävää tavataan; ja mitäpä pitäisi minun lopuksi sanoa tästä kauniista itämaalaisesta kaupungista, nykyisen Egyptin pääkaupungista! Sanoin kaupunkia "kauniiksi", ja toden perästä luulen sen ansaitsevan sen nimityksen. Niin kutsutusta "Sitadellista", jossa Pashan palatsi löytyy ja jossa näet sen linnan pihan, jossa Mehemed Ali antoi ampua niin monta tuhatta Mamelukkia — tästä, korkealle kalliolle raketusta Sitadellista on vapaa näköala yli koko kaupungin. Se on rakettu hajalleen avaralle, melkein yli-näkymättömälle lakeudelle. Korkealle yli noiden valkoisten huonetten laaka-kattoja nousemat moskeijain kupoolit ja minareetit. Lukuisa soukka lehtokujia, puutarhoja ja puistoja tekevät vihannuudellaan suloisen värinmuutteen rakennusten häikäsevästä valkeudesta, ja näyttävät antavan tuolle päivänpaisteiselle kaupungille varjoa ja viileyttä. Mamelukkein ja Kalifein kauniit, pienempäin moskeijoin näköiset haudat ympäröivät puolipyöränä kaupungin itäisiä puolta. Tuolla luikertaa sitten hyvintunnettu Niili-virta ohitse Kairon ja ikäänkuin viruttaa sen läntistä kylkeä, ja tuolla etäällä, noin puolentoista penikulmaa kaupungista, seisoo kolme pyramidia, ja vielä kappaleen matkaa etäämpänä useampia toisia näitä iki-vanhoja jättiläis-rakennuksia, jotka muodostamat kauniin pohjan tälle näköalalle, jossa Kairo on keskustana.
Tämän kaupungin kadut tarjoamat omituisen näön, jota on vaikea kertoa. Ihmisiä melkein kaiken värisiä, valkeasta europalaisesta ruveten hiilimustaan neekeriin, tungeiksen noilla ahtailla kaduilla. Puvut ovat kirjavat, itämaalaiset ja tekevät tämän hyörinän vielä eloisammaksi. Valkeat, mustat, vihreät tai punaiset turbanit ovat tavallisimmat päähineet. Egyptiläisten pukuna on fez eli turbani, leveät housut, kiinitetyt alapuolta polvien, sukat ja kengät, monivärinen silkkiliivi ja punoksilla kirjaeltu takki.