Useat noista ahtaista kaduista ovat varustetut katoilla, suojaksi paahtaman auringon hellettä vastaan; erinomattainkin on näin niiden katujen laita, joiden varrella kauppapuodit ovat. Joka paikassa on vilkas liike, ja toisinaan on tungos niin suuri, että on vaikea päästä liikkumaan. Kaupungin kadut eivät ole kivillä lasketut, jonka tähden vaunut ilman jyskettä vierivät matkojaan. Jokaisella ajoneuvolla on keveään, mukavaan pukuun puettu edelläjuoksiansa, joka juoksee vaunujen edessä tekemässä tilaa väkijoukossa. Kaupungilla ei ole mitään yhteistä valaistusta, jonka tähden kaikki, niin pian kuin aurinko on laskenut, peittyy syvään pimeyteen, ja sentähden täytyy jokaisen, joka jälkeen auringonlaskun liikkuu kaduilla, käyttää lyhtyä. Heillä on hyvin sieviä semmoisia, halpaan hintaan. Ne omat tehdyt monivärisestä kankaasta. Joka taholla näet iltasin runsaasti näitä lyhtyjä, ja hyvin omituista on niitä katsella. Ajoneuvoilla ei ole mitään lyhtyä, vaan edelläjuoksijalla on tavallisesti kädessään suuri palava tulisoitto, joka kirkkaasti valaisee koko kadun sitä myöten kuin hän etenee. Aina iltapuolla päivää kuullaan europalaista soitantoa jossakin kauniissa lehtevässä puistossa, joita Kairossa löytyy yltäkyllin. Ne Europalaiset, jotka ovat kaupungissa, kokoontuvat sentähden tavallisesti siihen aikaan sinne. He käyskentelevät silloin kesäverhoissa keskellä talvea noiden mahtavain lehvakkain Akasia-puiden alla tahi lepäävät loikovat palmulehdistä tehdyillä penkeillä ja tuoleilla, juoden Turkin kahvia, jota täällä tarjotaan vartavasten raketuissa ravintoloissa. Hyvin suloista oli tavata täällä Europalaisia, joiden kanssa olimme tutustuneet joko matkalla Egyptiin tahi Niili-retkellä.
Soitantoa kesti vielä hetken aikaa jälkeen auringon laskun, ja silloin valaistiin puisto suurilla kuivasta puusta tehdyillä tulisoitoilla. Tuota viileätä illanilmaa nautitsimme siksi, kunnes aika oli palata hotelliin päivälliselle, joka Itämailla aina syödään hyvin myöhään.
Ehtoot kuluvat enimmästä päästä sisällä huoneessa keskusteluissa hotellissa asuvain kumppanein kanssa tahi lukemisessa ja kirjoittamisessa.
Muutamana perjantaina olimme tilaisuudessa näkemään niin kutsuttuja "kiljuvia ja tanssimia dervishejä", kun he harjoittivat nurin-niskaista jumalanpalvelustansa. Kerran viikossa viettävät he sitä ja luulevat siten osottavansa Allahille suurta kunniaa.
Tämä jumalanpalvelus toimitettiin pienenlaisessa moskeijassa. Ensin istuivat kaikki dervishit puoliympyrässä, rähisten muutamia rukouksia ja virsiä ja keikkuen samassa yhtaikaa tahdissa oikealle ja vasemmalle päin. Kun tätä oli hetken aikaa kestänyt, nousivat he seisaalle, ja nyt vasta alkoi tuo niin kutsuttu tanssi, joka oli siinä, että he kaikki seisten puoliympyrässä yhtäaikaa kumartuivat syvästi maahan päin, jonka perästä he nousivat ja taivuttivat ruumistansa taaksepäin niin paljon kuin voivat. Näitä kumarruksia tekivät he ensin vitkaan, mutta vauhti enentyi ehtimiseen, kunnes he vihdoin kumarsivat niin vilppaasti kuin mahdollista oli. Sitä tepastusta kesti sitten pitkän aikaa, kunnes he vihdoin näyttivät menettäneen tuntonsa ja vaan koneentapaisesti kumartuivat eteenpäin ja taaksepäin, tuontuostakin huudahtaen: Allah. Kuin vihdoin merkki annettiin lakkaamaan, jatkoivat useat temppuansa ottamatta huomioonsa tätä ilmoitusta. Kun sitten heidän johtajansa seisahti heidät, vaipuivat he vääntelyksiin ja päästelivät suuria huutoja.
Wastenmielistä oli katsella tätä kaikkea, ja kun läksimme moskeijasta, makasivat muutamat dervishit puolikuolleina lattialla.
Kairosta teimme useampia retkiä maaseuduille, sillä sen läheisyydessä on yhtä ja toista joka ansaitsee katselemista.
Muutamana päivänä läksimme me kahden Amerikalaisen kanssa aamulla varhain katsomaan noita merkillisiä pyramideja. Me ratsastimme borikka-aaseilla Niilivirran rannalle, purjehdimme suoraan poikki virran isolla venheellä, jossa oli tilaa kylliksi meille ja meidän aaseillemme. Täältä pitkitettiin ratsastusta noin puolentoista penikulmaa läpi palmupuistoin, yli viljavain kenttäin ja halki hedelmättömäin hieta-aavikkoin. Kun lähestyimme matkamme määrää, saimme tekemistä arabialaisten kanssa, joita siellä aina on varulla auttamassa matkustavaisia, jos heidän mielensä tekee nousta jonkun pyramidin huippuun. Siihen tarkoitukseen valitaan tavallisesti Keop'in pyramidi, joka on korkein, mutta samassa myös helpoimmin kiivettävä. Nämä arabialaiset huusivat nyt kaikki yhtä suuta: "take me, sir, take me, sir" (ota minut, herra, ota minut). Kaikki nämä arabialaiset osasivat puhua jotenkin hyvästi Englannin kieltä. Siinä oli hirveä rähinä siksi kun me vihdoin jokainen valitsimme itsellemme muutamia heistä avuksemme ja alotimme kiipeemistä. Minä olin ottanut kaksi näistä miehistä itseäni varten; mutta tuskin olin ruvennut kiipeemään, kun näin neljä heitä ympärilläni, jotka väittivät, ettei nouseminen voinut tapahtua vähemmällä määrällä, ja samoin oli käynyt matkakumppaneilleni. Nouseminen on hyvin hankala. Jonkinlaiset portaat vievät aina huippuun asti, mutta nämä portaat ovat aivan epäsäännölliset noin kahden neljän jalan korkeat ja tuskin jalkaa leveät. Minä alotin kiipeämisen ilman avutta ja nousin jotenkin sukkelaan, mutta kun olin ehtinyt puolimatkaan, olin niin väsynyt ja hengästynyt, että pelkäsin että, jos tällä tavoin olisin pitkittänyt, ei olisi minulla ollut voimia kylläksi nousta huippuun asti. Minä annoin sentähden arabialaisten auttaa minua ja nyt kävi kiipeeminen hyvin helposti. Itse huippu on laakea ja sille mahtuu hyvin pari kolmekymmentä henkeä seisomaan. Täällä istuimme liki tunnin ajan ja ihmettelimme tuota merkillistä rakennusta, jonka päälle olimme kiivenneet. Tämä pyramidi peittää yli 550,000 neliöjalan alan maata ja on lähes 500 jalkaa korkea. Se on hirmuisen suuri kiviraunio, jonka pohja on nelikulma ja nuo neljä kolmionkaltaista sivua kallistuvat toinen toistansa kohden, kunnes ne päättyvät terävällä kärjellä. Tämä kärki oli jollakin tavoin Kropin pyramidista tullut katkaistuksi, niin että itse huippu nyt oli tasainen.
Mitä enemmän tätä tavatonta rakennusta katselimme, sitä suuremmalta näytti se ja me melkein kummaksuimme, kuinka se oli voitu saada valmiiksi ainoastaan 30 vuoden kuluessa.
Luullaan pyramidein olleen muutamain Egyptin mahtavimpain kuningasten hautoja ja vielä nähdään eräässä kammiossa keskellä Keopin pyramidia katafalkin jäännöksiä. Me kävimme tässä kammiossa alas-astuissamme. Sen sisäänkäytävä on keskellä pohjoista kylkeä, jotenkin korkealla maasta. Ylösnouseminen tapahtuu itäistä kulmaa pitkin. Käytävä, joka vie pyramidiin sisään, oli hyvän matkaa niin matala, ettemme voineet käydä siinä suorana, ja se oli alkupäästä hyvin viertävä. Kun näin olimme kotvasen aikaa kulkeneet, kääntyi käytävä oikealle ja heti sen perästä vasemmalle. Tässä nousi käytävä hyvin ylöspäin ja kohta kun olimme poikenneet vasemmalle kädelle, tulimme erään pystysuoran kallion luoksi, joka oli noin 7 jalkaa korkea. Me nousimme sen päälle Arabialaistemme avulla, joista jokaisella oli tulisoitto kädessä, valaistaksensa tätä pimeätä tietä. Tämän vähäisen kallion edessä aukeni syvyys, joka luultavasti oli suuna jollekin toiselle maanalaiselle käytävälle. Kuinka syvä tämä aukeama oli, emme voineet nähdä, sillä se oli ihan pimeä. Kaita polku kävi meidän käytävän oikeata puolta myöten tämän pimeän syvyyden ohitse tuolle ennen mainitulle kalliolle. Me kuljimme tätä polkua yksi erältään. Minä kävin keskimmäisnä, kaksi Arabialaista kävi minun edelläni ja kaksi seurasi perästä. Ensimäinen miehistöni kiipesi, liukkaana kuin kissa, ylös kalliolle, jossa tuskin oli mitään jalan pidäkettä. Mies, joka järjestyksessä oli toinen heistä, otti minuun uumilta kiini ja nosti minun ylös tuota toista kohden, joka seisoi ylhäällä, ja minä heiluin nyt tuokion aikaa yli tuon äsken mainitun syvyyden seuralaiseni vahvoilla käsivarsilla.