Meidän valmistuksiimme kului viikon päivät, ja keskiviikkona Maaliskuun 7 p:nä olimme valmiit lähtemään.
Meidän kamelimme olivat jo ennen puolta-päivää koossa hotellin edessä, ja puolipäivän-aikoina rupesivat beduinimme niitä kuormittamaan.
Paitsi niitä kameleita, joita me itse ja meidän kuljettajamme käytimme, oli meillä kolmetoista kantamassa kapineitamme, niin että meidän karavanissa oli yhteensä yhdeksäntoista kamelia. Tämä näyttänee hyvin paljolta, kun meitä oli ainoastaan viisi matkustajaa; mutta meidän oli myöskin kuljettaminen muassamme kaikki, mitä enemmän kuin kuukauden kuluessa tarvitsimme. Meidän muonavaramme, huonekalumme, asuntomme, neljä suurta vesitynnyriä, ja paitsi näitä vielä meidän matkasäkkimme ja me itse — kaikki oli enemmän kuin kolmekymmentä päivää kuljetettava kamelin selässä läpi kuivain, hedelmättömäin seutujen, jossa ainoastaan hyvin harvassa löytyy lähteitä ja jossa aivan niukasti saa muonavaroja ostaa.
Kun kamelia kuormitetaan, pakoitetaan hän ensin laskeumaan polvillensa. Hänestä ei ole tämä mieluista, vaan hän tepastelee vastaan ja mörähtää silloin useasti kuin kiukkuinen sonni. Hänen on kuitenkin totteleminen, ja nyt kiinnitetään tuo raskas kuorma hänen selkäänsä vahvoilla köysillä, jonka jälkeen hän ensimäisellä käskyllä mieluisasti nousee taasen jaloillensa, ellei kuorma tunnu hänestä liian raskaalta, sillä siinä tapauksessa on melkein mahdoton saada häntä nousemaan.
Kun kaikki kamelimme oli kuormitettu, lähetimme ne menemään edeltäpäin, ja ainoastaan ne kamelit, joiden tuli kantaa meidät itse, odottivat vielä hotellin edessä, sillä aikaa kuin me suoritimme maksettavamme. Wähässä ajassa olimme valmiit lähtemään; me sanoimme jäähyväiset niille ystäville ja auttajille, sotka olivat tulleet katsomaan meidän lähtöämme ja nousimme kameleimme selkään aloittaaksemme tätä omituista matkaa.
Meidän matkakumppaneistamme Niili-virralla oli h:ra Pulling jo palannut takaisin Englantiin, h:rat Due ja Robinson olivat vielä Kairossa.
Meidän oli nyt sanominen jäähyvästi kauniille Kairolle, ja sivutessamme jonkun puiston tahi lehväkkään käytävän, jonka suloisessa siimeksessä me täällä ollessamme usein olimme käyskennelleet, viipyi silmä siinä kauvan; me emme luultavasti milloinkaan enää saisi nähdä tätä paikkaa, emmekä moneen aikaan katsella niin runsasta kasvullisuutta kuin tämä on, sillä erämaa oli nyt edessämme — nuo hiekka-aavikot ja alastomat vuoret ilman puita, ilman vihannuutta. Nyt oli tämä elävä totuus; meidän matkamme kävi pyhään maahan sen erämaan kautta, josta jo lapsuudessa olimme lukeneet niin paljon ihmeellisiä asioita, jonka vaaroista moni on puhunut ja jonka suloutta moni toinen on ylistänyt; me saimme nyt itse tilaisuuden nähdä näitä outoja seutuja ja kokea tätä omituista romantillista elämää erämaassa, ja tuskin minä puolestani vielä voin käsittää, että tämä kaikki oli totta.
Mieleni oli hehkunut saada tehdä tämä retki korven läpitse ja samassa saada viipyä matkallamme muutamat päivät Sinailla, mutta useita esteitä näytti ilmaantuman tätä aikomusta vastaan, kun se ensin juohtui meille mieleen, niin että minä jo kerran olin heittänyt toivonkin. Sitä suurempi oli sentähden iloni nyt, kun kaikki nämä esteet olivat kadonneet ja tämä halattu matka todellakin aloitettu.
Ennenkuin rupeen kertomaan matkaamme erämaan läpitse, on ehkä sopivin että tässä ensin mainitsen jotakin siitä merkillisestä, omituisesta elävästä, jota näillä seuduilla on käyttäminen. Kameli on varustettu monilla omaisuuksilla, jotka tekevät hänen erittäin sopivaksi tänkaltaisille retkille. Hän on väkevä, niin että hän voi kantaa hirmuisia kuormia ja pitkittää kulkuansa koko päiväkauden, varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, lepäämättä. Paahtava aurinko ja tuo usein tukehduttava kuumuus ei näytä hänelle miksikään haitaksi olevan. Hän voi kuljeskella noilla kuivilla hieta-aavikoilla päiväkaudet, tarvitsematta mitään vettä, ja jos hän jolloin kulloin tapaa lähteen, juo hän kerrallaan monen tulevan päivän varaksi. Hän tarvitsee aivan vähän ruokaa ja tulee hätätilassa toimeen niillä ohdakkeilla ja puoliksi poltetuilla kasveilla, joita hän kohtaa tiellänsä. Hän haukkelee niitä suuhunsa käydessään eteenpäin, ja kun hän iltasin päästetään kuormastansa, menee hän etsiskelemään lähitienoilta tänkaltaista ruokaa. Hänen jalkansa on jotenkin leveä, jonka tähden hän ei vajookkaan liian syvälle hietaan niillä paikoilla, jossa pohja on höllää ja antaa myöten hänen askeleillensa. Paksu nahka peittää hänen jalkansa, ja se seikka tekee mahdolliseksi että hän voi käydä kuumalla hiekalla kärsimättä mitään vahinkoa siitä.
Kameli on hyvin korkea, niin että, noustuasi sen selkään, istut lähes seitsemää jalkaa korkealla maasta. Tämä tuntuu ensi-alussa vähän haitalliselta, sillä kamelin käynti on hyvin heiluva, niin ettäs olet alituisessa liikunnossa edes ja takaisin, etkä siis voi istua oikein vakaasti satulassa. Silloin tällöin päästelee hän mörähtävän äänen, josta tiedät hänen olevan pahalla päällä; silloin pelkäät hänen kiukkunsa puhkeevan vielä johonkin, vikurimaisuuteen, ja varot putoovasi selästä, ehkä niin pahasti, ettet enää milloinkaan nouse. Tämä kaikki on muutamissa vaikuttanut sen, että heistä on tämmöinen matkustaminen tuntunut hankalimmaksi mitä milloinkaan kokeneet ovat. Muutaman päiväisen harjoituksen perästä havaitsimme me kuitenkin kokonaan tottuneemme istumaan kamelin selässä, ja meistä tuntui tämmöinen matkustustapa hyvin mukavalle. Tuon ylhäisen aseman, joka alusta näytti vähän pelottavalta, huomasimme me jälestäpäin olevan hyvin edullisen, sillä, kun kuumeentunut hieta uumasi liiallista lämpöä, oli meillä siitä vähemmän haittaa kamelin selässä kuin alhaalla maassa.