Beduinein, niinkuin kaikkein muidenkin Arabialaisten, luullaan todellakin olevan Ismaelin, Abrahamin toisen pojan, jälkeläisiä. Kun hän ja hänen äitinsä Hagar ajettiin pois Abrahamin majasta, "sillä ei palkkavaimon pojan pidä perimän vapaan pojan kanssa", niin "eksyi hänen äitinsä korpeen, ja Ismael kasvoi ja asui siellä ja tuli tarkaksi joutsi-mieheksi". Jo Ismaelin syntyissä oli Herra ennustanut: "Hän tulee tylyksi mieheksi ja hänen kätensä jokaista vastaan, ja jokaisen käsi häntä vastaan, ja hän on asuva kaikkein veljeinsä edessä." Ja vielä lisäksi: "Minä teen hänen hedelmälliseksi ja lisään hänen sangen suuresti ja teen hänen suureksi kansaksi".
Wielä tänä päivänä ovat Ismaelin jälkeläiset semmoisia, jommoiseksi ennustus tässä kuvailee heidän esi-isäänsä — he ovat hurjaa ja julmaa sukua, jokaisen miehen vihollisia. Ei milloinkaan ole valloittajalle onnistunut kukistaa heitä, eivätkä he ole milloinkaan käyneet minkään toisen kansan kanssa liittoon. He ovat aina olleet erityisenä sukukuntana, heidän kätensä on ollut jokaista vastaan ja jokaisen käsi heitä vastaan.
Ennustus kansan "suuresta kasvamisesta", sen mahtavuudesta kävi toteen silloin kun Arabialaiset seitsemännellä vuosisadalla rupesivat tulvana levenemään yli suuren osan tunnettua mailmaa ja valloittivat alueen, joka oli suurempi kuin noiden ylpeitten Roomalaisten hallussa milloinkaan on ollut. Wäärän uskon kiihkossa läksi tämä hurja kansa valloittamaan mailmaa heidän prophetansa Muhammedin hyväksi ja sen uskonnon eduksi, jonka hän oli antanut heille. He valloittivat Palestinan, Syrian ja suuren osan Aasiaa aina Judiaan asti. He valloittivat Egyptin ja koko pohjoisen Afrikan aina Gibraltarin salmeen saakka. He kävivät yli tämän salmen ja Espanjakin lankesi heidän käsiinsä. He menivät Pyrenein vuorten yli Franskan maahan, laskeaksensa koko Europan heidän prophetansa jalkain juureen; mutta täällä Karl Martellin miekka särki heidän voimansa ja pani rajan heidän valloitus-retkellensä Poitiers'in tappelussa vuonna 732.
Kauvan pysyivät he vallanpitäjinä niissä maissa, jotka he olivat voittaneet, kunnes he vihdoin kadottivat yhden toisensa perästä, ja heidän valtansa supistui takaisin entisiin rajoihinsa.
Waikka Arabialaiset näin kauan aikaa olivat yhteydessä niin monen kansakunnan kanssa, ovat he kuitenkin pitäneet vanhat tapansa ja alkuperäisen, jo ennen ennustetun luonteensa, — he ovat vielä tänä päivänä villiä kansaa, julmaa ja kesyttämätöntä sukukuntaa — heidän kätensä on jokaista vastaan ja jokaisen käsi heitä vastaan.
Eräs kirjailia, joka nykyään on käynyt arabialaisissa maissa, lausuu tästä asiasta muun ohessa näin: "Tämä kansa on alhaisimmankin laskun jälkeen pitänyt samat tavat ja samaa elinkeinoa vähintänsäkin kolme tuhatta vuotta. Täten toteutuu kaikin puolin se ennustus, joka Ismaelin syntyissä julisti että hän ja kaikki hänen jälkeisensä olisivat ja tulisivat aina olemaan villiä kansaa, vaikka he aina tulevat asumaan veljeinsä edessä. Että vilpas ja toimelias kansakunta, eläen keskellä kukoistavia, viljelyksen tilassa olevia heimokuntia, on muinaisista ajoista ruveten nyky-aikaan asti pysynyt villinä kansana, kukistumattomana ja muuttumattomana, on todellakin silmiin-pistävä ihme — yksi niistä käsittämättömistä seikoista, jotka näyttävät ennustuksen käyneen toteen (Porter'in Travels)."
Meidän päiväjärjestyksemme erämaassa matkustaissamme oli seuraava. Joka aamu nousimme vähän ennen aurinkoa, s.t.s. k:lo 5 aikaan. Kun kapineemme oli kokoon sälytetty ja kaikki valmisna lähtöön, syötiin aamiaista isommassa teltissä; sillä aikaa kuormittivat Beduinit kamelimme, ja kun kaikki oli valmisna, nousimme korkeain konkareimme selkään ja alotimme päivämatkamme. Ratsastamista pitkitettiin siten k:lo 12:een, jolloin seisahdimme ja nautimme vähän virvokkeita, niinkuin lihaa ja leipää, apelsineja ja taateleja. Matkaa jatkettiin sitten k:lo 3:een tai 4:ään j.p.p., jolloin seisahdimme ja pystytimme leirimme. Päivällistä syötiin nyt niin pian kuin se ehti valmistua, päivällisen perästä joimme teetä, ja sitten oli meillä muutamia tunteja loma-aikaa, jota käytimme lukemiseen, kirjottamiseen ja keskustelemisiin, ennenkuin tuli aika mennä levolle. Tervetulleet olivat todellakin nämä levähdyshetket tuon jotenkin rasittavan päivämatkan perästä.
Me olimme suostuneet siitä, ettemme matkustaisi sunnuntaisin, vaan lepäisisimme pyhäpäivänä häiritsemättömässä rauhassa, ja me havaitsimme siitä olevan suurta hyötyä niinhyvin ruumiin kuin sielun puolesta.
Me olimme päättäneet matkata joka päivä noin 10 tiimaa, mutta ensimäisenä päivänä sen jälteen tuin Kairosta taksimme, emme ehtineet ratsastamaan enempää kuin 6 tiimaa; sai nimittäin useampia tunteja kuluneeksi, ennenkuin kaikki meidän kamelimme olivat koossa, sillä miehemme olivat palanneet useimmilla niistä Kairoon ostamaan yhtä ja toista, mitä olivat unohtaneet hankkia itsellensä matkaa varten. Päivänä sen jälkeen ratsastimme 10 tiimaa ja seuraavana päivänä saavuimme Suez'iin, pitkitettyämme sinä päivänä ratsastustamme 12 tiimaa yhtä mittaa. Tämä oli sangen raskas päivämatka, ja me tulimme leiripaikkaamme jotenkin väsyneinä; mutta seuraava päivä oli sunnuntai, jonka me lepäsimme Suez'issa, ja saimme niin tilaisuuden koota uusia voimia.
Se matka, jonka me näinä päivinä olimme tehneet, kävi yli autioin hieta-ulappain ja hietakumpuin, jossa tuskin yhtään ruohonkortta kasvoi; muutamia ohdakkeita näkyi vaan siellä täällä vihannoivan. Paikka paikoin kohosi eriskummallisia alastomia muoria, jotka vivahtivat kaikenlaisilta väreiltä ja antoivat koko seudulle kolkon ja aution muodon. Molempina ensimäisinä päivinä oli meillä vahva tuuli, niin että hietaa lentää ryöpytteli; mutta koska tuuli oli meille myötäinen, ei ollut siitä suurta haittaa.