Seutu, jonka kautta seuraavana päivänä kuljimme, rupesi käymään yhä vuorisemmaksi. Me sivusimme kolme lähdettä, joiden vesi oli katkeraa, ja niitä kutsuttiin Murk-hahen katkeriksi lähteiksi.
Illalla tulimme me Punaisen meren rannalle. Siitä asti kuin Suez'in jätimme, oli meidän matkamme kulkenut eteläistä suuntaa tasan tämän meren rantojen kanssa, vaikka hyvän matkaa sisämaahan päin, niin ettemme olleet voineet merta nähdä. Se tuli nyt taas näkymiimme ja suloista oli katsella tuota raitista sinistä merta, elettyämme useat päivät erämaassa, keskellä hietaa ja alastomia kallioita. Me pystytimme täällä leirimme juuri meren rannalle.
Seuraavana päivänä kulki meidän tiemme useat tiimat pitkin rantaa. Meri oli meidän oikealla puolellamme ja vasemmalla kädellä kohosi korkeita vuoria. Nämä vuoret olivat toisinaan niin lähellä vettä, että tie supistui vaan kaidaksi poluksi, jolla kamelein oli käyminen yksitellen. Kahdessa paikassa ylettyivät vuorensivut aina mereen asti, niin että meidän oli kiertäminen niitä kahlaamalla, jolloin vesi nousi kameleimme polviin saakka. Onneksemme sattui sinä päivänä olemaan jotenkin tyyni ilma, sillä tuulisena aikana mahtaa tämä tie olla ihan mahdoton kulkea.
Seurattuamme muutamat tiimat meren rannikkoa, poikkesi tiemme taasen sisämaata kohden. Me ratsastimme nyt jotenkin suuren lakeuden poikki, se oli Ginin korpi, jossa Israelin lapset napisevat Mosesta ja Aronia vastaan ja sanomat heille: "joska Jumala olisi suonut, että olisimme Egyptin maalla Herran käden kautta kuolleet, koska me istuimme lihapatain tykönä ja oli leipää yltä kyllä syödä; sillä te olette sentähden johdattaneet meidän tähän korpeen kuollettaaksenne nälällä kaikkea tätä joukkoa."
Täällä rupesi Herra antamaan kansalle mannaa ja peltokanoja ja antoi käskyn, että he kokoisivat sitä joka aamu niin paljon kuin päiväksi tarvitsivat, mutta sabbatina eivät he saaneet mitään koota, vaan piti heidän edellisenä päivänä koota kahta vertaa enemmän.
Kuljettuamme tämän korven läpitse, tulimme korkea-vuoriseen seutuun, jossa tie kävi ahtaita laksoja pitkin. Nämä laksot kapenivat kapenemistansa, kunnes vihdoin olimme tulleet umpisoppeen keskellä vuoristoa, josta ei näkynyt olevan mitään uloskäytävää. Me ohjasimme nyt kulkumme erään näiden vuorten juurille, ja vasta sitte kun varsin lähelle sitä olimme tulleet, huomasimme kapean käytävän, joka ei ollut kamelin jalkaa leveämpi, monimutkaisena luikertavan ylös vuoren jyrkkää rinnettä pitkin. Oli tosiaankin omituista nähdä kaikkein meidän suurten, uljasten kameleimme hirmuisten kuormainsa kanssa pitkänä jonona ikäänkuin kiipeevän ylöspäin tätä yhtä kapeata kuin jyrkkää tietä myöden. Minä en milloinkaan ollut aatellut että nämä suuret ja raskaat eläimet voivat niin hyvin ja niin vakaasti käydä raivaamattomilla poluilla. Tällä osalla matkastamme oli meillä useamman kerran tilaisuus ihmetellä tätä heidän oivallista kykyänsä. Tämän vuoripolun arabialainen nimi on: Nuklo Bade-reh (tie miekan terällä).
Samana päivänä kuljimme läpi lakson, nimeltä luolien lakso, jossa näimme vuoreen piirrettynä useita hieroglyphejä ja hebrealaisia puustaveita, sekä kaksi suurta luolaa, jotka oli hakattu kappaleen matkaa ylös vuoreen.
Me pystytimme leirimme illalla avaraan laksoon, nimeltä Wady Mukatteb (kirjoitusten lakso); täällä olivat nuo korkeat vuoret kahden puolin laksoa milt'ei täyteen kirjaellut hieroglyphejä ja hebrealaisia puustaveja, jotka muistuttavat Israelin lasten matkustuksesta näiden seutujen kautta ja näyttävät todeksi mitä raamattu kertoo tästä mailman-mainiosta retkestä. Kirjoitusten paljous todistaa, että Israelilaiset täällä mahtoivat viipyä enemmän aikaa, joka myöskin pitää yhtä raamatun kertomuksen kanssa heidän matkastansa Sinaille. Seuraava päivä oli Sunnuntai, jonka me lepäsimme täällä, ja tämä levähdys oli aivan tervetullut koko viikkoisen raskaan matkustuksen perästä, jolloin me olimme ratsastaneet kameleimme selässä noin yhdeksän tiimaa joka päivä. Lepopäivä oli aivan hiljainen ja häiritsemätön näillä autioilla seuduilla, jossa me olimme eroitettuina kauas muusta mailmasta. Erämaissa ympärillämme vallitsi syvin rauhallisuus, joka on niin omituista näillä seuduilla.
Me itse, meidän miehemme ja eläimemme, olimme ainoat elävät olennot tässä tyynessä, kuolleessa mailmassa, paitsi muutamia kaarneita, jotka silloin tällöin lensivät ohitse, ja joitakuita vikkeliä sisiliskoja, jotka juosta vilahtelivat lakson kulmissa pensaissa.
Seuraavana maanantaina saavuimme illan tullessa erääsen oasiin, jota hirmuiset vuoret ympäröivät. Tämän paikan nimi oli Wady Feran. Täällä löytyi lähde ja koko joukko palmupuita, joiden varjoon me sioituimme. Täällä tapasimme useita viljeltyjä kenttiä ja joukko Beduineja kokoontui meidän leirimme ympärille, niinhyvin pakisemaan meidän miestemme kanssa, joiden hyviä ystäviä he näyttävät olevan, kuin myöskin myymään muonavaroja.