Me olimme läsnä yhdessä näitä jumalanpalveluksia eräsnä sunnuntai-aamuna. Sitä vietettiin lukemalla koko joukko pitkiä kreikkalaisia rukouksia, ja samassa tehtiin kaikenlaisia ulkonaisia temppuja, niinkuin ristinmerkkejä, kumarruksia ja muuta semmoista. Suurta, hopeakansiin sidottua raamattua kannettiin ympäri juhlasaatossa ja useat munkeista suutelivat sitä. Paitsi sitä kävivät he lakkaamatta suutelemassa tauluja, jotka kaunistivat kirkon seiniä. Tuontuostakin toivat he esille suitsutusastiat, joita he heiluttivat edestakaisin, siksi että kirkko täyttyi hyvällä hajulla.
Tämän luostarin munkit ottavat aina hyväntahtoisesti ja kohteliaasti vastaan matkustajia, tarjoavat mielellänsä heille virvokkeita. He korjaavat aivan kernaasti ne vauriot, joita kapineet erämaan-matkalla ovat kärsineet, ja varustavat matkustajan kaikella mitä hän tarvitsee. Mutta kun tulee lähtemisen aika ja pitää velkansa heille suorittaa, silloin saadaan nähdä että tämä heidän rakkautensa, hyväntahtoisuutensa ja alttiutensa on ollut sulaa itserakkautta ja oman voiton pyyntöä. Nuo rauhalliset, kunnian-arvoisat ja nöyrät munkit menettävät kärsivällisyytensä, ellet kyllin korkeaksi annostele ja kyllin kalliisti maksa heidän alttiiksi-antavaa ihmisrakkauttansa. He muuttumat, yhtäkkiä saaliin himoisiksi Beduineiksi, jotka tiuskien, milt'ei uhkaamalla, vaativat enemmän, vaikka kreikkalainen kirkko elättää heitä täällä juuri sitä varten että ilmaiseksi holhoisivat matkustajia.
Tämä ilkivaltaisuus oli ollut niin suuri ja matkustajilla oli ollut heisiä niin paljon haittaa, että siitä oli nostettu kanne kreikkalaisen kirkon esimiesten edessä, ja seurauksena oli, että Kairon piispa juuri tänä talvena oli käynyt luostarissa maalimassa ankaraa tiliä noilta "pyhiltä isiltä." Hän jätti luostariin kirjan, johon joka matkustaja sai tehdä muistutuksensa ja kirjoittaa ne rahalahjat, joita hän vapaa-ehtoisesti oli munkeille antanut. Matkustajille ilmoitettiin myös tässä kirjassa, ettei heidän ollut tarvis maksaa äyriäkään, koska luostari oli rakettu matkustajain majoitusta varten, ja sentähden munkit saivat eläkkeensä kreikkalaiselta kirkolta. Joka vuosi oli piispa tarkasteleva tätä kirjaa.
Onneksemme olimme tulleet juuri kohta sen jälkeen, kuin piispa luostarin oli jättänyt, eikä meillä ollut siis mitään moittimista munkkein käytöstä vastaan.
Tämän luostarin historia ulottuu hyvin kauaksi menneisiin aikoihin. Jo ensimäisinä vuosisatoina jälkeen Kristuksen syntymän rupesi Sinain jylhä ja autio vuoristo olemaan hurskasten erakkoin tyyspaikkana; he asuivat siellä täällä noilla korkeilla vuorilla luolissaan, joita luonto oli muodostanut tahi erakot itse kaivertaneet. Niiden ankarain vainoin aikana, joita kristityt silloin saivat kärsiä, siirtyi yhä enemmän hurskaita miehiä näille kaukaisille, autioille seuduille, saadaksensa häiritsemättömässä rauhassa palvella Jumalaansa tällä pyhällä paikalla. Kolmannen vuosisadan alussa asuskeli jo useampi satamäärä erakoita näissä vuoriseuduissa. He rupesivat vähitellen likenemään toinen toistaan ja elämään yhdessä määrättyjen sääntöjen mukaan ja rakensivat vakinaisia asuntoja, kunnes vihdoin erakoista tuli munkkeja ja nuo hajanaiset suojukset muuttuivat isoksi luostariksi.
Usein ovat Beduinit karanneet erakkoin ja sittemmin myöskin munkkein päälle ja ovat hävittäneet heidät melkein perinpohjin. Ilman armotta saivat he surmansa luolissaan tahi luostarissaan, ja ne vähät elatus-varat ja vaatteet, jotka heillä oli, ryöstettiin.
Sanoma näistä tuhotöistä ei suinkaan pelättänyt toisia asettumasta tänne asumaan, vaan näytti päinvastoin kiihoittavan erakkoja ja munkkeja rientämään tänne, jossa he, samassa kuin joka päivä saivat pitää rukouksiansa näin pyhällä paikalla, myöskin voivat saavuttaa tuon suuresti halatun marttyyri-kruunun. Munkkien lukumäärä enentyi sentähden vaan enentymistään. Viimeisinä vuosisatoina on heidän lukunsa kuitenkin melkoisesti vähennyt, niin ettei heitä tätä nykyä ole enempi kuin kahden eli kolmen kymmenen paikoille.
Tuorstaina maaliskuun 22 päivänä saavuimme tähän luostariin, ja kun sitä lähestyimme, kuulimme kovan tykin ampumisen; luostarissa on nimittäin useampia tykkejä. Näillä tykin laukauksilla kunnioitettiin Parisin kreiviä, Ludvig Philipin pojanpoikaa, joka nuoremman veljensä kanssa oli luostaria katsomassa. Kun tulimme lähemmäksi, näimme franskalaisten prinsien leirin pystytettynä eräälle vähäiselle lakeudelle. He olivat tulleet tänne Kairosta ja heidän karavanissaan oli lähes satomäärä kameleja, hevosia ja muuleja. Kello kahdentoista aikana olimme jo majotetut pariin hupaiseen ja mukavaan huoneesen, ja hyvältä tuntui saada levätä tämän päivän tuon jotenkin väsyttävän matkan perästä.
Iltapuolla päivää katselimme luostaria ja kuljimme läpi täydellisen sokkelon käytäviä ja huoneita. Me kävimme luostarin rikkaassa kirkossa, sen kirjastossa, jossa on lähes 2000 niosta, ja sen kaikenlaisia hedelmäpuita kasvavissa puutarhoissa, sekä viimeiseksi noissa hautaholveissa, jotka tallettavat Sinailla kuolleitten munkkein luurankoja. Kävellessämme luostarissa kohtasimme useat kerrat Franskan prinsit, jotka samoin kuin me, käyskentelivät katselemassa luostarin merkillisiä paikkoja.
Seuraavana päivänä läksimme varhain aamulla luostarista ja rupesimme kiipeemään Sinain vuorelle.