Kun vähäistä ennemmin olimme kiivenneet melkein luoksepääsemättömälle Serbelin kukkulalle, tuntui meistä jotenkin helpolta nousta Sinain vuorelle.
Serbelillä olimme vaivoin löytäneet kuljettavaa polkua noissa syvissä ja jyrkissä uurroksissa; Sinailla sitä vastaan kävivät jotenkin hyvät, vaikka vähän epätasaiset, kiviportaat aina vuoren huipulle asti. Hetken aikaa matkustettuamme tapasimme täällä, samoin kuin Serbelillä, kirkkaan lähteen, jossa oli erinomaisen hyvää vettä.
Me nousimme yhä korkeammalle. Näköalat rupesivat joka askeleelta laakenemaan ja tulivat yhä jylhemmiksi ja mahtavammiksi. Ylt'ympärillämme vaan kovia harmaita kallioita ja niiden välissä kapeita, syviä laksoja. Näitä vuoria eivät kaunistaneet mitkään vihannoitsevat metsät, näistä laksoista ei tuoksunut mitään kukkasten lemua. Kaikki oli autiota, kuollutta — elämä näytti paenneen pois Horebin vuori-seuduilta, ja Sinain kalliohuiput kohosivat pilviä kohden, kovina, niin että tuskin mikään ruohonkorsi voi yletä niiden halkeimista, komina ja taipumattomina kuin se laki, jonka Herra täältä julisti.
Silloin tällöin rikkoi tuota syvää hiljaisuutta joka meitä ympäröitsi, tuolla alhaalla olevan luostarikirkon kellojen juhlallinen soiminen, joka kutsui munkkeja rukoukseen, ja luostari itse puutarhoinensa näytti, tältä ylhäiseltä asemalta katsoen, hyvin somalta. Se oli vähäisenä oasiana tässä vuorisessa erämaassa, ja silmä vihtyi kauvan tämän kuolleen seudun ainoassa, eloisassa, kukoistamassa kohdassa.
Me olimme jo tehneet melkein puolen matkaa, kun jonkinlaisen kiviportin kautta tulimme eräälle aukealle ylhäiselle alalle, jota nuo korkeat vuoren-huiput ympäröivät.
Tässä jakautui tie kahtiaalle: toinen polku vei vasemmalle kädelle ylös Moseksen vuoren huipulle, jonka tarinan mukaan pitäisi olla se paikka, jossa Herra antoi lakinsa — ja eräs toinen käytävä kukki oikealle kädelle kapeata laksoa myöten eräälle Sinain kukkulalle, nimeltä Sufsafeh, jota vuorta nykyisinä aikoina on ruvettu pitämään sinä vuorena, jolta Herra ilmoitti itsensä Israelin lapsille.
Keskellä tätä lakeutta kasvoi yksinäinen kypressi, joka latvallaan suojasi kirkasta lähdettä, ja siinä lähteessä oli hyvää, raitista vettä saatavana. Tämä paikka oli matkustajalle suloisena lepopaikkana, ja täältä saatoimme katsella noita korkeita vuorenhuippuja, joille aioimme nousta. Wasemmalla kädellä kohosi Moseksen vuori melkein pystysuorasti ilmaan. Juuri suoraan edessämme yleni toinen kukkula, joka oli korkein näistä kaikista; sen nimi oli S:t Chatharina, ja oikealle kädelle ulottui jono vuoria, jotka päättyivät korkealla huipulla, tuolla äsken mainitulla Sufsafeh'lla. Sillä vuoriseudulla, jossa nyt olimme ja jota niin moni kallis muisto Wanhasta Testamentista pyhittää, on raamatussa kaksi eri nimeä. Kaikkia näitä kukkuloita ynnä tuota lähellä olevaa erämaata kutsutaan toisessa Moseksen kirjassa Sinaiksi. Toisissa paikassa taasen, esimerkiksi kun puhutaan Moseksen keskustelusta Jumalan kanssa palavan pensaan vieressä ja Eliaan paosta tänne, nimitetään sitä Horebin vuoreksi. Tarkoitetaanko Horebilla jotakin erinäistä osaa Sinaista tai oliko koko vuoristolla myöskin tämä nimi, on vaikea ratkaista. Me olimme kuitenkin nyt kalliilla paikalla ja jalkamme tallasivat pyhää maata. Joka hetki tämän matkustuksen aikana oli sanomattoman kallis, ja me tunsimme ikäänkuin joutuvamme pyhän vavistuksen valtaan, kun kiipesimme näillä vuorilla, joita Jumala pyhässä, peloittavassa majesteetillisyydessään oli koskettanut jalallaan. Wähän matkan päässä ylhäällä Moseksen vuorella sivusimme erään rakennuksen, joka oli rakettu yli sen luolan, jossa Elias asui, kun hän pakomatkallaan pyhästä maasta oli tullut Jumalan vuorelle Horebille.
Elias oli tappanut Baalin papit, ja Isebel, kuningas Ahabin puoliso, oli vannonut sentähden ottamansa häneltä hengen. Jumalan mies pakeni silloin ja tuli yksinänsä korpeen päiväkunnan matkan etelään päin Judan maasta ja istui maahan katavan alle ja toivotti itsellensä kuolemaa, sanoen: "Jo kyllä on, Herra, ota nyt minun sieluni; sillä en minä ole parempi minun isiäni."
Väsymyksestä ja surusta uupuneena vaipui hän vihdoin uneen pensaan alla, jossa hän lepäsi. Mutta Herran enkeli herätti hänen ja käski hänen syödä ja juoda, ja kun hän katsahti ympärillensä, näki hän vieressänsä hiilillä kypsetyn leivän ja astiallisen vettä.
Syötyänsä ja juotuansa pani hän maata jälleen, kunnes Herran enkeli, uudestaan herätti hänen ja sanoi: "nouse ja syö, sillä sinulla on pitkä matka." Hän nousi, söi ja joi ja kävi sen ruoan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuoreen Horebiin asti. Ja tuli siellä luolaan ja oleskeli siellä yötä; ja Herran sana tuli hänelle ja sanoi: "mitäs tässä, Elia, teet?" Hän vastasi: "minä olen kiivaudella kiivannut Herran Jumalan Zebaothin tähden; sillä Israelin lapset ovat hylänneet sinun liittos, ja sinun alttaris kukistaneet ja tappaneet sinun prophetas miekalla ja minä yksinäni jäin, ja he etsivät minun henkeäni, ottaakseen sitä pois."