Täällä sai myös Elias käskyn astumaan Herran eteen, ja katso: Herra meni ohitse, ja suuri ja väkevä tuuli kävi, joka vuoret halkaisi ja mäet särki Herran edellä. Tuulen perästä tuli maanjäristys, vuori vapisi perustuksissaan ja erämaa värisi. Maanjäristyksen perästä tuli tulta, ukkonen jyrisi vuorilla ja ilmassa välähteli uhkaavia salamoita. Mutta ei Herra ollut tuulessa, ei Herra ollut maanjäristyksessä, eikä Hän ollut tulessa; nämä väkevät luonnon voimat olivat vaan Hänen edelläkäviöitänsä, jotka ilmoittivat Hänen tuloansa, hänen voimaansa ja väkevyyttänsä.
Naiden peloittavain enteiden perästä tuli vieno tuulen hyminä. Myrsky, maanjäristys, tuli, nämä Jumalan vihan väkevät tunnusmerkit, uhkaavat hänen vihamiehiänsä, ei hänen tunnustajiansa ja ystäviänsä. Ne uhkaavat Ahabia, hänen jumalatonta puolisoansa ja hänen epäjumalia palvelevaa kansaansa, vaan ei Eliasta — Jumalan prophetaa. Tuo hiljainen tuuli oli häntä varten. Kun se hiljaan ja viileästi liehui hänen ohitsensa, tuntui siltä kuin Jumala olisi häntä kädellään sivellyt, kun sen suloinen hyminä kävi hänen karvaansa, oli se ikäänkuin rauhallinen tervehdys Jumalalta. Kun Elias siis kuuli tämän tuulen hyminän, peitti hän kasvonsa hameellansa ja kävi Herran eteen.
Kun Jumala rakkaudessaan lähestyy meidän sydäntämme, niin tunnemme enemmän kuin milloinkaan oman mitättömyytemme, oman kelvottomuutemme. Semmoinen armo masentaa meidät, me häpeemme itseämme — me ikäänkuin peitämme kasvomme Jumalan edessä.
Elias valitti Herran edessä onnettoman Israelin lankeemusta, ja Herra vastasi hänelle ja käski hänen mennä Damaskoon, voitelemaan Hasaelia Syrian kuninkaaksi, ja Jehua Israelin kuninkaaksi ja Elisaa prophetaksi. Näiden piti paneman toimeen Jumalan tuomiot; sillä Herra lisää: "Ja tapahtuu, että se kuin välttää Hasaelin miekan, se tapetaan Jehulta, ja se kuin välttää Jehun miekan, se tapetaan Elisalta;" ja lopuksi ilmoitti Herra Eliaalle, että Hänellä oli seitsemän tuhatta miestä Israelissa, jotka eivät olleet notkistaneet polviansa Baalin edessä, ja ne oli Herra jättävä maahan; ei yksikään rangaistustuomio ollut koskeva heihin.
Kuinka monasti olen lukenut tätä Eliaan kohtausta Jumalan kanssa Horebin vuorella, ja nyt seisoin minä itse tällä vuorella sen luolan suulla, jossa Elias puhutteli Herraa. Tämä yksistään olisi jo kyllin palkinnut tuon vaivalloisen matkan erämaan läpitse ja kuitenkin oli Sinailla vielä kalliimpiakin muistoja, vielä pyhempiäkin paikkoja kuin tämä.
Kun olimme jättäneet Eliaan luolan ja kulkeneet vielä hyvän hetken, seisoimme vihdoinkin Moseksen vuoren huipulla ja katselimme yli tuon pyhän maiseman. Mahdoton on minun kuvata kuinka autioilta, jylhiltä ja mahtavan suurilta ympärillämme olevat vuoret näyttivät. Niiden pyhät muistot valtasivat meidät, ja minusta tuntui ikäänkuin olisin ollut liian rohkea uskaltaissani nousta tälle pyhälle vuorelle, jolle Jumala astui alas ja antoi meille lakinsa ja jonka juurta Israelin lapset eivät tohtineet lähestyä eikä koskea, sillä he pelkäsivät kuolevansa.
Mainitsin olevan epätietoista, kumpi näistä molemmista vuoren kukkuloista on se, jolla laki annettiin, Moseksen vuori vai Sufsafch'ko. Wanha taru tietää tuon suuren tapauksen tapahtuneen edellisellä kukkulalla, mutta useimmat matkustajat, jotka viimeisinä aikoina ovat käyneet näillä seuduilla ja ovat tutkineet asiaa, sanovat sen tapahtuneen Sufsafeh'ella. Kun sentähden täällä Moseksen vuoren kukkulalla olin lukenut raamatun kertomuksen lain antamisesta, voidakseni itse jotakin päättää asiasta, näytti minusta ikäänkuin molemmat mielipiteet olisivat oikeat. Toisessa Moseksen kirjassa löytyvän kertomuksen jälkeen ei tämä ihme tapahtunut yksin Moseksen vuorella, eikä yksin Sufsafeh'n kukkulalla, vaan koko Sinain vuori (kaikkein huippuinsa kanssa) suitsi siitä, että Herra astui alas sen päälle tulessa ja sen savu kävi ylös niinkuin pätsin savu, niin että koko vuori sangen kovaan vapisi.
Tämän kertomuksen mukaan näyttää siltä kuin koko tämä vuoriseutu olisi ollut niiden liekkien vallassa, niiden loistavain pilvein peitossa, joilla Jehovah peitti majesteetillisyytensä, kun hän astui alas Israelin kansan eteen.
Mutta koko tässä vuoriseudussa Sinain ympärillä löytyy ainoastaan yksi lakeus, joka oli kylläksi suuri Israelin lasten leiripaikaksi ja kylläksi tilava heidän paetaksensa etäälle, kadottamatta kuitenkaan vuoria pois näkyvistä, ja se on sama lakeus, jonka poikki me matkustimme, tullessamme Sinaille — Rahah'n lakeus — joka ulottuu aina Sufsafeh-vuoren juurelle asti. Tämä vuori nousee melkein pystysuoraan ylös lakeudelta, niin että voit lähestyä aivan liki sen juurta tasaista lakeutta myöten. Epäilemätöntä on siis että Israelin lapset juuri tältä lakeudelta katselivat Herran ihmeitä: ja silloin esti Sufsafehn vuori heitä näkemästä noita muita Sinain kukkuloita ja erittäinkin Moseksen vuorta, joka on juuri tuon edellisen takana. He näkivät siis etupäässä vaan Sufsafeh'n suitsevan ja savuavan, näkivät sen seppelöittynä välähteleviltä salamoilta ja sen huipulta kuulivat Jumalan pasunain äänen ja vihdoin viimeiseksi lain iloiset käskyt.
Me kävimme sentähden samana päivänä myöskin Sufsafeh'n kukkulalla. Sen huipulle viepä tie oli vaivalloisempi, kuin tie Moseksen vuorelle, ja itse huippu päättyi terävällä kärjellä. Sillä aikaa kuin täällä istuin, koetin kuvitella mieleeni niitä liikuttavia tapauksia, joita Israelin lapset täällä olivat nähdä saaneet; mutta en tahdo koettaakaan kuvata, niitä kynälläni sillä siihen puuttuu minulta kykyä.