Wienistä matkasimme rautatietä Pest'iin, Unkarin suurimpaan kaupunkiin, joka on mitä kauniimpi niistä kaupungeista kuin tähän saakka olemme nähneet, hyvin rakettu ja leveillä kaduilla. Sen asema on juuri Tonava-virran varrella; ja vastapäätä Pestiä Tonavan toisella rannalla on Ofen, Unkarin pääkaupunki. Nämät molemmat kaupungit ovat yhdistetyt suurellaisella riippuvalla sillalla, joka on rakettu niin korkealle yli virran, että höyrylaivat voivat uida sen alitse. Sattuipa juuri, kun me ensi kerran matkasimme sen ylitse, että saimme nähdä suuren höyrylaivan kulkevan jalkaimme alta.
Pestissä astuimme erääsen noista kauniista Tonavan höyryvenheistä, matkustaaksemme pitkin virtaa Mustalle Merelle ja senkautta Konstantinopoliin.
Meidän höyryaluksemme oli erinomaisen mukava; siinä oli kaksi kerrosta, joista alimmainen oli makauskammiona ja ylimmäinen avarana salina, ylt'ympäri ympäröittynä suurilla akkunoilla, joista voi katsella maisemia, joiden kautta matkamme kävi, ja se oli meille erinomainen onni, me kuin tätä matkaa teimme jo alkaneella kylmällä vuoden ajalla. Matkustajia ei ollut monta, ja se teki meidän matkamme sitä hupaisemmaksi; ja koska me päivät umpeen oleskelimme tuossa yhteisessä salissa, tulimme pian jotenkin tutuiksi toinen toistemme kanssa.
Niissä monissa keskusteluissa, joihin näinä päivinä yhden ja toisen matkakumppanini kanssa jouduin, tuli useasti puhe hengellisistä aineista, jolloin sain tilaisuuden kuullella heidän eri mieliänsä elämän tärkeimmistä kysymyksistä. Muutamat näyttivät olevan varsin huolettomia kaikista uskon asioista ja elivät vaan päivänsä illalle, tyytyväisinä, kun vaan pysyivät verhossa ja ruuvassa. Toiset taas olivat filosofeja ja heillä oli jokaisella oman järkensä jälkeen muodostettu uskontonsa, jotka kaikki enemmän tai vähemmän erosivat toinen toisistaan, mutta kuitenkin siinä olivat yhdenlaiset, että sotivat raamattua ja sen oppia vastaan. Keskellä tätä kirjavaa seuraa oli myöskin matkustajain joukossa eräs jotenkin iällinen, lihava roomalais-katolinen arkkipiispa, piispanristi rinnassa, punainen lakki päässä ja musta, pitkäliepeinen kauhtana yllä; jos sitten olisit puhunut hänen kanssansa, olisi hän voinut opettaa sinulle yhtä ja toista paavin virheettömyydestä, anekirjain ostamisen hyödyllisyydestä, kuinka vaarallista on lukea raamattua, ja kuinka tarpeellinen viimeinen voiteleminen on sille, joka tahtoo autuaana kuolla j.n.e.
Odottamaton ilo oli siis minulle, kun keskellä tätä uskottomuutta ja harha-uskoisuutta tapasin kaksi henkilöä, jotka etsivät totuutta ja olivat alttiit sille. Nämät kaksi olivat katolilaisia naisia, toinen unkarilainen, toinen italialainen. Edellinen kertoi minulle, että hän oli saanut kasvatuksensa eräässä luostarissa ja oli jo varhain ruvennut huomaamaan kirkkonsa suuria vikoja; olipa hän yhteen aikaan jo ollut kääntymäisillään protestantilaiseksi, mutta sukulaisensa estivät hänen siitä. Hän sanoi nyt olevansa iloissaan että oli kohdannut protestantilaisen ja kyseli minulta yhtä ja toista Lutherista ja hänen opistansa, ja toivonsa oli saada omaksensa raamatun, josta hän itse voisi tutkia totuutta. Jälkimäinen sitä vastaan piti kirkostansa suuresti eikä näyttänyt milloinkaan olleen aikeissa luopua siitä, mutta hän tunsi aivan hyvin piplian, jota kirjaa hän tavallisesti luki joka päivä, ja osasi useita lukuja sekä vanhasta että uudesta testamentista ulkoa. Hän tunnusti uskon Jesukseen ja hänen sovitukseensa olevan ainoan keinon syntisen vanhurskauttamiseen ja pelastukseen. Joka kerta kuin hänen kanssansa puhuin, kummastutti minua enemmän tai vähemmän, että olin kohdannut semmoisen katolilaisen.
Tässä seurassa matkasimme me nyt alas Tonavaa myöten, jolla ensimäisinä päivinä, niin kauan kuin se vielä juoksi Unkarin lakeusten läpitse, ei ollut mitään merkillisempää meille näytettävänä; mutta jätettyämme Unkarin, juoksi Tonava rajana Turkin ja Walakian välillä, ja näköalat tulivat yhä ihanammiksi. Joka taholla näkyi hirmuisia vuorentörmiä, joiden välistä tuo mahtava virta luikerti milloin niin hiljakseen, että tuskin voi huomata veden kulkua, milloin taas niin rajusti, että vesi kuohui noita jyrkkiä vuorenseiniä vastaan. Tämä seutu muistutti suuresti mieleeni Saksilaista Schveitziä, jossa Elbe juoksee korkeain vuorten välissä, vaikka täällä Tonava oli paljoa leveämpi kuin Elbe ja nuo ympäröivät vuoret paljoa korkeammat kuin Saksissa.
Marraskuun 18 p:nä saavuimme me, viiden päiväsen matkan perästä Tonavalla, Galatz'iin, erääsen kaupunkiin Moldovassa. (Galatz'ssa piti meidän muuttaa toiseen höyrylaivaan, joka oli vievä meidät alas jälillä olevaa osaa Tonavasta ja sitten yli mustan meren Konstantinopoliin). Kun saavuimme Galatz'iin, saimme kuulla, ettei meidän höyrylaivamme vielä ollut tullut, ja lähes neljätoista päivää oli turhaan odotettu useita höyrylaivoja, joiden piti tulla Konstantinopolista; syynä niiden viipymiseen oli ankara myrsky, joka raivosi Mustalla Merellä.
Koska se höyryalus, jota me tähän asti olimme käyttäneet, oli palajava Pest'iin, täytyi meidän nousta maalle ja ottaa kortteerimme eräässä hotellissa. Kaikista matkustajista oli enää ainoastaan neljä jälellä, joilla oli aikomus pitkittää matkaa Konstantinopoliin, nimittäin eräs nuori italialainen ja hänen sisarensa, sama nainen josta tässä ylempänä olen puhunut, minun matkakumppanini ja minä; nuo muut olivat jo edellisenä päivänä jättäneet aluksen Orsovassa.
Se hotelli, jossa me asuimme Galatz'issa, oli jotenkin meidän keskinkertaisten kestikievaritaloin kaltainen Ruotsissa; mutta ne päivät, jotka me siellä vietimme, kuluivat varsin pikaiseen, sillä me olimme hyvässä seurassa.
Kaupunki itse oli rakennettu hyvin suurelle alalle, mutta huoneet olivat pienet sekä etäällä toisistaan, ja täällä voimme asukasten omituisesta, romantillisesta vaatetuksesta nähdä, että lähenimme Itämaita.