Muutaman tuokion vielä matkattuamme muuria pitkin Pohjoseen päin saavuimme takaisin leiriimme.
Ensimäisen päivän, jonka Jerusalemissa mietimme, olimme käyttäneet niin monen paikan, kuin mahdollista, katselemiseen sekä kaupungin sisällä että sen ulkopuolella. Joka päivä, jonka täällä vielä viivyimme, tulivat nämä pyhät paikat meille yhä tutuimmiksi. Mutta niinä kahdeksana päivänä, jotka me mietimme kaupungissa ja sen lähitienoilta, ennenkuin täältä läksimme retkillemme Kuolleelle merelle, Jordanin virralle ja Philistealaisten maalle, en oikein vielä voinut käsittää että tosiaankin olin Jerusalemissa ja sen pyhillä lähiseuduilla.
Usein kävelin näinä päivinä Gethsemaneesen ja sieltä rakkaalle Öljyvuorelle. Usein ratsastin Bethaniaa kohden tuota kivistä, vaivalloista tietä, joka yli Kidronin ojan ja pitkin Oljyvuoren eteläistä kylkeä vie sinne — tietä, joka varmaankin on sama, jota Mestari niin usein kulki, kun hän iltasin jätti Jerusalemin ja meni Bethaniaan, viettämään ehtoohetkiä häiritsemättömässä levollisuudessa siellä asuvan armoitetun perheen seurassa, ystävänsä Lazaruksen ja hänen sisariensa Marthan ja Marian kanssa.
Bethania on ainoastaan puolen tiimaisen matkan päässä Jerusalemista toisella puolella Öljyvuoren. Seutu on kaunis syvine jyrkkine laksoineen, joista monet vielä kasvavat runsaasti öljypuita.
Kun Bethaniaan mennään, on tien varrella paikka, jossa löytyy nyt jo melkein kokonaan kadonneen kaupungin jätteitä. Täällä on koko joukko pieniä lähteitä, jommoisia tavallisesti löytyy jokaisessa talossa Itämailla, niin että niiden luvusta melkein voi laskea kuinka monta taloa kaupungissa on ollut. Hyvällä syyllä voi otaksua tämän kaupungin nimen muinoin olleen Bethphage, jota kaupunkia mainitaan kertomuksessa Jesuksen viimeisestä retkestä Jerusalemiin vähän ennen Hänen kuolemaansa.
Kummallinen näky oli silloin nähtävänä tällä vuoritiellä, joka Bethphagesta käy Jerusalemiin. Sillä käydä tulvaili silloin suuri väkijoukko ja heidän keskellänsä oli Mestari itse — tämä Zionin tyttären siviä kuningas — ratsastaen aasintamman varsalla; nuo ympäröivät vuoret ja laksot kajahtelivat moniäänisestä Hosiannasta, jolla ihastunut ihmisjoukko ylisti suurta prophetaansa.
Kuinka ihana, kuinka juhlallinen oli tämä Jesuksen viimeinen tulo Jerusalemiin! Hänen viaton lapsuutensa aika, Hänen puhdas, vilpitön nuoruutensa, Hänen ahkera rakkauden työnsä opettajana ja ihmeitä tekevänä prophetana — niin, melkein koko Hänen synnitön vaivalloinen matkustuksensa maan päällä oli nyt päätetty — ainoastaan muutamia päiviä enää oli jälillä. Hän tuli nyt lopettamaan työtänsä. Hän tuli mailman suurena ylimmäisenä pappina uhraamaan uhria ihmisten syntein edestä, palataksensa kuoleman kautta siihen ijankaikkiseen elämään, siihen kunniaan, joka Hänellä oli Isän tykönä, ennenkuin mailman perustus laskettiin.
Kun nyt tämä suuri Propheta, ylimmäinen pappi ja Kuningas kulki Bethphagen kautta ja kävi Öljyvuoren sivua alas tuota palmunoksilla peitettyä tietä pitkin, osoitti myötäseuraava ihmisjoukko hänelle täydellistä kunnioitusta, ja jos he olisivat oikein käsittäneet tämän retken merkityksen, ei olisi heidän innostuksellansa ollut rajoja. Suuri Kuningas oli saapa ylistyksen, kiitoksen ja kunnian. Hän myönsi itse tähän riemuun tyytymättömille Phariseuksille, että jos ihmiset olisivat vaienneet, olisivat kovat, hengettömät kivet huutaneet — huutaneet sen suuren kuninkaan ylistystä, joka rakkaudesta tuli kuolemaan niiden edestä, jotka Hänen lakinsa olivat rikkoneet.
Tämä ihmeellinen kohtaus, tämä kunnian osoitus tapahtui juuri lähellä tuota kadonnutta Bethphageta. Jesuksen riemukulku kävi pitkin tätä kivistä, melkein pääsemätöntä tietä, jolla meidän hevosemme olivat kompastua milt'ei joka askeleella.
Wähän aikaisen ratsastuksen perästä päästään Bethphagesta Bethaniaan, kauniisen, vaan jotenkin vähäpätöiseen itämaalaiseen kylään. Täällä asui Lazarus, jota Jesus rakasti, ja hänen molemmat sisarensa, joista Maria mielellänsä istui kalliin Mestarinsa jalkain juuressa — ja Martha aina oli valmis häntä palvelemaan.