Tämä vähäpätöinen kylä sai usein nähdä ylhäisen taivaallisen vieraan, kun Hän kävi täällä katsomassa kolmea ystäväänsä ja viipyi heidän luonansa, — autuas perhe, jossa Jesus viihtyi kuin kotonansa!
Wielä tänä päivänä näytetään siellä hautaa, johon Lazarus pantiin ja jossa Jesus monen todistajan lässä ollessa osoitti olevansa elämän ja kuoleman Herra. Hautana on syvä luola, johon astutaan kaitoja portaita pitkin. Luolan sisällä on holvi niin korkea, että tavallinen mies voi seisoa siellä pystyssä. Mahdollista kyllä että ihme tapahtui täällä, mutta toteen ei sitä voida näyttää; luolan läheisyydessä se kumminkin tapahtui, jollei täällä.
Bethaniasta käy sitte toinen tie yli Öljyvuoren kukkulan Jerusalemiin. Sitä myöten kuin noustaan ylemmäksi tätä tietä, lavenevat näköalat. Wihdoin näet Bethanin syvällä tuolla lakson pohjassa. Ympäri on kauniita, puita kasvavia harjanteita ja laksosa, vaihetellen alastomain kallioin kanssa; etäämpänä idässä nousee toinen törmä toisen takaa, kunnes silmä vihdoin seisahtaa Jordanin kauniisen, vihannoivaan laksoon ja Kuolleen meren sinertävään selkään, jonka takana siintää Moabin korkeat, tasaiset vuoret.
Jos Öljyvuoren kukkulalla luomme silmämme länteen päin, voimme nähdä suoraan alas Jehosaphatin laksoon ja Kidronin osaan. Lakson toisella puolella näkyy koko Jerusalemin kaupunki ikäänkuin levitettynä jalkaisi eteen. Ensimäiseksi pistää silmääsi tuo avara vihreä temppelipiha Omarin moskeijan kanssa, sitten sen takaa pyhän haudan kirkko ja nuo monet kauniit rakennukset Zionin vuorella. Tuonnempana toisella puolella kaupungin, näet yhden vuoren kukkulan kohoavan toisensa takaa aina siintävään etäisyyteen asti.
Kaikki ovat pyhiä paikkoja, joiden katseleminen täyttää pyhissävaeltajan sydämen sanomattomalla haikeudella, liikutuksella, jota ei voi kertoa, vaan ainoastaan tuntea.
Juuri Öljyvuoren korkeimmalla kukkulalla seisoo kirkko, joka on rakettu sille paikalle, josta tarun mukaan Jesus astui taivaasen. Sitä kirkkoa kutsutaan sentähden taivaasenastumisen kirkoksi. Tämän kirkon asema on semmoinen, että sen voi nähdä Jerusalemista joka taholta; mutta luultavaa on, että Jesus valitsi vähemmän julkisen paikan, palataksensa Isän tykö, ja ettei Hän tässä tilaisuudessa tahtonut muita todistajia, kuin uskovaiset opetuslapsensa. Wähän alempana Öljyvuoren huippua löytyy kaakossa päin eräs kumpu, jolla useat niistä, jotka itse paikalla enemmän aikaa ovat tutkineet paikkakunnallisia suhteita, luulevat tämän suuren tapauksen tapahtuneen, ja tämä otaksuminen näyttää todenmukaisemmalta.
Ensimäisenä perjantaina, jonka Jerusalemissa vietimme, kävimme eräässä paikassa, jonne Judalaiset tavallisesti kerran viikossa kokoontuvat itkemään hävitettyä temppeliänsä ja rukoilemaan Jumalaa, että Hän uudestaan rakentaisi Israelin valtakunnan. Paikka, johon he kokoontuvat, on jotenkin ahdas kartano, jota yhdeltä puolelta sulkee muuri, joka kaupungin puolelta kannattaa tuota avaraa temppelipihaa. Täällä tapasin minä suuren joukon enimmäksi osaksi vanhoja Judalaisia pitkillä, valkoisilla parroilla. Heillä oli jokaisella hebrealainen rukouskirja, joista he lukivat tai oikeemmin lauloivat rukouksen rukouksen perästä.
Näiden Judalaisten ulkomuoto, samoin kuin kaikkein kaupungissa olevain Israelitain, osoitti suurinta köyhyyttä ja kurjuutta. Judalaiset kortteerit Jerusalemissa ovat hyvin tutut kaikille Itämaissa matkustaville siivottomuutensa ja viheliäisyytensä tähden. Niiden näky jo herättää sääliä, ja näyttää siltä kuin Herran erityinen tuomio painaisi niitä Judalaisia, jotka vielä asuvat siinä kaupungissa, joka on rakettu heidän uljaan Jerusaleminsa raunioille, samoin kuin tämän tuomion nähdään rasittavan kaikkia heidän maamiehiänsä, jotka ovat hajoitetut ympäri maailman, ilman isänmaata, vaikka monella heistä onkin yltäkyllin maallisia rikkauksia.
Seuraavana sunnuntaina oli meillä tilaisuus nähdä niinkutsuttua kristillistä juhlan viettoa pyhän haudan kirkossa. Oli "pyhän tulen juhla", jota Kreekkalaiset ja Armenialaiset kristityt yhteisesti viettävät. Katoliset kristityt viettivät sitä myös ennen, mutta lakkasivat sitä viettämästä noin neljäkymmentä vuotta sitte.
Kreekkalaiset ja Armenialaiset kirkot väittävät nimittäin, että joka pääsiäisaattona tulta putoaa taivaasta ja sytyttää Kristuksen hautakirkossa olevat lamput. Ensimäisenä lauantaina, jonka Jerusalemissa olimme, viettivät Kreekan-uskolaiset pääsiäis-aattoansa; heidän pääsiäisensä oli juuri viikkoa myöhemmin kuin meidän.