Muutaman minutin perästä olimme juuri lähellä toinen toisiamme. Meidän tulkkimme huusi silloin heille ja sanoi meidän olevan matkustavia, jotka tahdoimme katsella maisemaa ja ettemme aikoneet tehdä heille mitään pahaa, elleivät he hyökkäisi meidän päällemme. He viihtyivät nyt ja katseltuansa meitä tarkoin, tulivat he varsin ystävällisiksi, antoivat meille jokaiselle kättä ja kysyivät eivätkö saisi teurastaa muutamia lampaita ja antaa ne meille ruoaksi; mutta koska tiesimme, että he sitte ottaisivat niistä viiden-, kuuden-kertaisen hinnan, kiitimme vaan heidän ystävällisestä tarjoomuksestansa ja tyydyimme omiin eväisiimme.
Astuttuamme alas hevostemme selästä, istahdimme maahan niin mukamaan asemaan kuin mahdollista ja söimme atrian, jolla aikaa Beduinit meitä uuteliaasti tarkastelivat.
Kun sitte pyysimme heitä näyttämään meille tietä Frankvuorelle ja sieltä Mar-Saban luostariin, niin läksi neljä Beduinia meitä opastamaan, saadaksensa siten neljänkertaisen maksun.
Joku ehkä kummastunee, että otimme oppaiksimme näitä miehiä, jotka olivat osoittaneet olevansa meidän vihollisiamme; olisivathan he helposti voineet viedä meidät tietämättömiin, tappaa meidät ja ryöstää tavaramme ilman kenenkään näkemättä. Mutta tässä ei meillä muuta neuvoa ollut, meidän oli tyytyminen oppaasen, joka siksi tarjoutui.
Hyvin omituista oli nähdä millä lamoin Ali menetteli oppaamme kanssa, luulotellaksensa häntä että hän nyt oli meidän vallassamme. Hän käski tohtori Nickels'-in kirjottaa paperille mitä hän sanoi hänelle. Hän kutsui nyt suurella äänellä esille sen miehen, joka oli tarjoutunut meille oppaaksi ja liuskasi hänelle sanomaan nimensä. Kun mies nimensä oli sanonut, käski hän tohtorin kirjoittaa jotakin paperillensa, että Beduini luulisi hänen kirjoittaman kirjaan koko keskustelun. Sitte kysyi Ali samalla tylyllä, käskemällä äänellä, kuinka suuri hänen perheensä oli ja kuinka monta kuttua ja lammasta hänellä oli. Kaiken sen aikaa istui tohtori ja kirjoitti, luoden Beduiinin tuimia, läpitunkemia silmäyksiä.
Kun Ali oli lakannut kysymästä ja tohtori oli pistänyt tuon tärkeän paperin povitaskuunsa, luuli meidän oppaamme todellakin olevansa meidän vallassamme ja arveli että jos hän veisi meidät harhaan, hän itse ynnä koko hänen perheensä tapettaisiin ja hänen karjansa myytäisiin.
Sillä tavoin taattuamme meille oppaamme uskollisuuden, läksimme matkaan.
Nyt saavuimme viimeinkin tuolle mainitulle vuorelle, joka nousee sokurikeon-tapaisena ylös ilmoihin. Me nousimme sen kukkulalle ja näimme siellä sangen suuren rakennuksen rauniot, jonka muutamat matkustajat ovat luulleet Herodeksen haudaksi, muutamat romalaiseksi linnoitukseksi, joka jälkimmäinen otaksuminen näyttää minusta todenmukaisimmalta. Koko päiväkauden oli riehunut ankara myrsky, joka erittäinkin täällä vuoren huipulla tuntui erinomaisen tuimalta; niin väkevä oli myrskyn voima että se oli viedä meidät muassaan.
Me pitkitimme matkaamme ja saavuimme illalla luostariin.
Asemansa puolesta on Mar-Saban luostari merkillisin kaikista luostareista koko Palestiinassa. Luonto on niin jylhä ja mahtava, ettei sitä voi kuvatakaan. Luostari kaikkein torneinsa, kappeleinsa ja rakennustensa kanssa töröttää jyrkällä kalliolla, joka melkein pystysuorasti suistuu alas Kidronin ojaan. Sitä ympäröitsevät korkeat vahvat muurit ja se näyttää pikemmin voittamattomalta, kovaan vuoreen hakatulta linnoitukselta, kuin rauhalliselta luostarilta, hiljaisten munkkien syrjäiseltä kodolta. "Milloinkaan", sanoo muuan matkustajia tästä luostarista, "ei erakko olisi voinut valita sopivampaa paikkaa kolkkoa yksinäisyyttä ja hiljaista hartautta varten kuin Mar-Saban lakson".